Vahalahti jahtaa pistetilastossa seuraavaksi nuoruuden idoliaan - "Olen käynyt hänen pelejään pienenä poikana Kupittaalla katsomassa"

Kaikkien aikojen pistetilastossa nouseva Lukon pistekärki myöntää, että saa kuulla pitkästä urastaan erilaisia kuittailuja kavereiltaan.

| Päivitetty

Ville Vahalahti on pelannut aika hyvän tovin jääkiekkoa. Sen voi päätellä esimerkiksi siitä, että Lukon 39-vuotias hyökkääjä nousee pikkuhiljaa pykäliä erilaisissa kaikkien aikojen tilastoissa.

Lukon tämänkin kauden paras pistemies on takonut urallaan 922 ottelussa 251+398=649 tehopistettä. Viimeksi kaikkien aikojen kotimaisessa pääsarjapörssissä jäi taakse KooVeessa, Ilveksessä ja HPK:ssa aikanaan 646 pistettä nakutellut Risto Jalo.

– Kaverit näistä aina leikkiä laskevat. Sanovat, että kaiken maailman trivialeissa kysymykset ovat epäreiluja, kun olet pelannut noiden kaikkien kanssa, Vahalahti kertoo huvittuneena.

– Nyt kun oli viikonloppuna Turussa Leppäsen Reijon paidannostajaiset, niin kysyttiin, että pelasitko samaan aikaan kuin sekin, hän naurahtaa.

Naurahtaa, koska legendaarinen TPS:n numero 15 on tätä nykyä 65-vuotias. Ei totuus silti ihan vuosikymmenillä heitä, sillä Leppänen pelasi viimeisen kautensa Kiekko-67:n paidassa I-divisioonassa 1989–90. Vahalahti taas debytoi samassa seurassa ja sarjassa kaudella 1995–96.

"Ei mulla mitään pakkomiellettä ole kenestäkään päästä ohi, mutta jos noista jonkun ohittaminen tuntuu hienolta, niin Keskisen Esa on mulle legenda."

Ja onhan Vahalahti ehtinyt myös monen suomalaisen legendan kanssa pelata. Esimerkiksi Esa Keskisen, joka on 658 pisteellään seuraava selkä Vahalahden edessä kaikkien aikojen pääsarjatilastossa.

– Ei mulla mitään pakkomiellettä ole kenestäkään päästä ohi, mutta jos noista jonkun ohittaminen tuntuu hienolta, niin Keskisen Esa on mulle legenda. Olen käynyt hänen pelejään pienenä poikana Kupittaalla katsomassa ja pääsin vielä pelaamaankin viimeisen pelin samassa joukkueessa, Vahalahti sanoo.

– Hieno mies ja hieno pelaaja, Paraisten kasvatti suitsuttaa Keskistä, joka edusti Vahalahden tavoin liigaurallaan vain TPS:aa ja Lukkoa.

Jos tällä kaudella tehot 11+21 kirjauttanut Vahalahti jatkaa tasaista tehtailuaan, hän ehtii ohittaa kuluvan sesongin aikana yhdeksän pisteen päässä olevan Keskisen lisäksi myös 13 pisteen päässä olevan Jari Lindroosin (662).

400 syöttöpisteen komea rajapyykki saattaa tulla täyteen jo tämän viikon otteluissa Tapparaa, JYPiä ja HIFK:ta vastaan.Sen sijaan kaikkien aikojen pääsarjatehoilijoiden neljää kärkinimeä – Janne Ojasta (799), Arto Javanaista (792), Matti Hagmania (750) ja Reijo Leppästä (730) – Vahalahti ei tämän kauden aikana enää tavoita.

Pelkästään liiga-ajan (kaudesta 1975–76) tilastoissa Vahalahti on viidentenä. Hän kuuli sattumoisin maanantaiaamuna Lukon viestintäpäällikkö Marko Östmanilta ohittaneensa Hagmanin lauantain TPS-pelin kahdella tehopisteellään. Lokakuussa edesmennyt Hagman teki liiga-aikana 649 tehopistettä, mutta Vahalahti meni ohi tehtyjen maalien perusteella (251–217).922 runkosarjaottelullaan Vahalahti on jo kaikkien aikojen eniten pääsarjaotteluita pelannut hyökkääjä. Ottelutilastossa edellä olevien puolustajien ohittaminen jää tulevien kausien asiaksi, sillä seuraavaksi edellä on 942 ottelun Marko Tuulola.

Liigan runkosarjaa on jäljellä Lukon osalta 15 ottelua.

"Tässä iässä katsotaan ihan viikko kerrallaan eteenpäin."

Todellisista tervaskannoista Jan Latvala (1230) on omilla luvuillaan, mutta Lukko-legenda Erik Hämäläisen (1001) Vahalahti ohittaisi, jos pelaisi Lukko-sopimuksestaan kaksi jäljellä olevaa kautta terveenä loppuun.

– Sekään ei ole niin yksinkertaista. Tässä iässä katsotaan ihan viikko kerrallaan eteenpäin, Vahalahti hymähtää.

Aktiivipelaajista otteluja tililleen Vahalahden edessä nakuttaa vielä Kärppien Ilkka Mikkola, 38. Entinen Lukko-kapteeni on yksi niistä vieläkin kiekkoilevista pelaajista, joiden kanssa Vahalahti otti ensipotkujaan TPS:n liigajoukkueessa 90-luvulla.

Ne kaksi muuta ovat nykyinen TPS-kapteeni Tomi Kallio, 40, ja Ruotsin Division 2:ssa vielä tällä kaudella pari ottelua pelannut Teemu Elomo, 38.

– Vähiin käy ennen kuin loppuu, Vahalahti heittää.

Juttua muokattu 31.1. Korjattu, että Lukolla runkosarjassa enää 15 ottelua, eikä Marko Tuulolan ohittaminen onnistu tällä kaudella.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut