Vahalahti muistaa veljeään tuuletuksilla

Vahalahti lähettää jokaisen maalinsa jälkeen terveiset yläkertaan.

| Päivitetty

Kiekko verkkoon ja kädet kohti kattoa on täysin luonnollinen yhdistelmä jääkiekossa. Sitä kutsutaan tuulettamiseksi.

Ville Vahalahti kääntää yleensä myös katseensa kohti korkeuksia. Ensimmäisen reaktion jälkeen hän kohottaa toisen kätensä uudelleen.

Kuin tervehtiäkseen.

Ele ei ole sattumaa. Vahalahti lähettää jokaisen maalinsa jälkeen terveiset yläkertaan.

Siellä on hänen veljensä, joka menehtyi juuri ennen Vahalahden ensimmäisen Lukko-kauden alkua.

– Kolme päivää ennen kauden alkua sain tietää, että veli oli kuollut. Se ei ollut helppo paikka, hän toteaa.

– Olimme tosi läheisiä, olimme Paraisilla naapureita. Eikä kyseessä ollut mikään sairaus vaan traaginen kuolema.

Ville Vahalahti muistaa viimeisen haastattelunsa ennen kauden alkamisesta. Se tehtiin juuri hänen veljensä pihalla.

– En ole mikään kirkossa kävijä tai hautausmailla kävijä. En yleensä viihdy niillä paikoilla. Siksi yritän jokaisen maalin jälkeen kertoa veljelleni, että hän on muistoissa.

Lue lisää Vahalahdesta, Raumalle muutosta ja kaupungin puhutuimmasta polvesta torstain Länsi-Suomesta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut