Valtanen ja Kinnunen selvittivät Pihtiputaan painetestin – sekä Rauman että Uudenkaupungin ykkösheittäjät lähtevät Tallinnan EM-kisoihin

Valtasella on ollut kesän mittaan tekniikkaongelmia, Kinnusella taas olkapäävaivaa.

Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen ja Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen lunastivat paikkansa yleisurheilun alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuskilpailuihin Tallinnaan ensi viikolle.

Valtanen ja Kinnunen ratkaisivat Suomen keihäsnaisten EM-edustuspaikat itselleen Pihtiputaan Keihäskarnevaalien torstaisessa N22-sarjan kilpailussa.

Pelin henki oli ennen kilpailua selvä. Kolme parasta naista nelikosta Valtanen, Kinnunen sekä Gamlakarleby IF:n Minna Hollanti ja Äänekosken Urheilijoiden Roosa Ylönen pääsee kisoihin.

Ylönen voitti kilpailun, Valtanen oli toinen ja Kinnunen kolmas. Neljänneksi sijoittunut Hollanti jää varalle Suomeen.Valtanen on Suomen tilastoykkönen tältä kaudelta, mutta hänellä oli ollut tekniikka pahasti kateissa toukokuun jälkeen. Nyt tullut onnistuminen helpotti.

– Ihan hyvä, kun pääsen EM:iin. Se oli tavoitteeni, vaikkei minulla ollutkaan nyt suuria odotuksia. Heittoni on ollut hukassa, joten yritin lähteä kisaan rennosti. En halunnut miettiä liikaa. Palaset osuivat ok kohdalleen, Valtanen kuvaili.

Valtanen heitti kolme varsin tasaista tulosta, joista pisin kantoi 52,39 metriä. Ylösen voittotulos oli 53,06 metriä. Kinnunen kiskaisi parhaallaan 52,34 metriä. Valtanen astui kolme heittoaan yli.

– Vähän täytyy vielä keskittyä keihään hallintaan. Tärkeintä on, että tiedän nyt yliastutuissa olleen myös pidempiä heittoja kuin paras tulokseni.

Valtanen ei aseta itselleen mitalitavoitteita EM-kisoihin, mutta ennakoi siihen tarvittavan pidempää heittoa kuin Pihtiputaalla. Valtasen kauden paras on Eurooppa Cupissa Kroatiassa irronnut 56,24 metriä.

Kinnusella on tämän kesän mittaan ollut olkapäävaivaa, joka on kiusannut ennenkin.

– En olen päässyt kovin paljon heittämään ja siksi jokainen heitto oli vähän erilainen. Mutta nyt olkapää oli kivuton, Kinnunen sanoi SUL:n tiedotteessa. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut