Valtteri Lindroos on avannut uuden vuoden tehokkaasti Lukon A-nuorissa – Kurikan kasvatti kuritti nyt kahdesti KooVeeta: "Ihan hyvä startti"

Lukon maalivahti Louis Herpin torjui pelissä vain kuusi kertaa, mutta peli jäikin Herpinille ehkä paremmin mieleen siitä, että hän pelasi ensimmäistä kertaa veljeään Antoinea vastaan.

| Päivitetty

Lukon A-nuoret aloittivat uuden vuoden kurittamalla Tapparaa ja Ilvestä yhteismaalein 13–0. Viikon kolmaskin kohtaaminen tamperelaisjoukkuetta vastaan toi täyden pistepotin, mutta loppulukemat lauantaina Raumalla KooVeeta vastaan olivat maltillisemmat 4–2 (2–0, 1–0, 1–2).

Lukon maalivahti Louis Herpin torjui pelissä vain kuusi kertaa, kun Mestiksestä jatkosarjaan nousseen KooVeen maalilla Verneri Virtaselle merkattiin 56 koppia. Ehkä peli jäikin Herpinille paremmin mieleen siitä, että hän pelasi ensimmäistä kertaa KooVeen paidassa kiekkoilevaa veljeään Antoinea vastaan.

– Oli tässä aika iso ero kumminkin Tapparaan ja Ilvekseen. Paikoista kun olisi tehty maalit, niin olisi ollut vähän eri peli, mutta onneksi pystyttiin pitämään johtoasema ja ehkä tärkeintä on kuitenkin se kolme pistettä, sanoi Valtteri Lindroos, joka teki Iivari Säkkisen tavoin Lukolle kaksi maalia.

Kurikan Ryhdin kasvatti siirtyi seinäjokilaisesta S-Kiekosta Lukon B-nuoriin vuonna 2019. Tällä kaudella Lindroos, 18, on päässyt pelaamaan myös A-nuorten pelejä.

Hän on löytänyt uuden vuoden puolella hyvän tehovireen. Kolmessa jatkosarjan ottelussa on syntynyt jo 3+1=4 tehopistettä, kun alkusarjan yhdeksän peliä menivät hyökkääjältä kiikarilukemilla 0+0.

– Ihan hyvä startti. Ainakin se on vaikuttanut, että pääsi treenaamaan joulun hyvin ja nyt on päässyt pelaamaan yhdessä joukkueessa tuttujen ketjukaverien kanssa. Toivottavasti saisi nyt saman vireen jatkumaan, mutta myös että joukkue saisi voittoja ja mentäisiin pitkälle, Lindroos sanoi.

Toistaiseksi on näyttänyt hyvältä, sillä Lukko johtaa 62 pisteellä niin lohkoaan kuin koko sarjaakin. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut