Pentti Jokisen kotitalossa yksi nurkkaus on pyhitetty jääkiekkomuistoille. Jokinen kuului Rauman Lukon joukkueeseen, joka voitti seuralle sen legendaarisen ensimmäisen Suomen mestaruuden tällä päivämäärällä tasan 60 vuotta sitten.
Mies sanoo, että paljon on noista ajoista unohtunut ja tavaraa annettu pois, kuten vuoden 1963 SM-kultamitali Äijänsuon perinnetilaan.
Paljon on kuitenkin vielä tallessakin.
On Lukon aivan ensimmäiset SM-mitalit niin junioreista (hopea 1953) kuin miehistäkin (hopea 1961). On viirejä konkarikiekkoilijoiden reissuista Keski-Eurooppaan ja Torontoon.
Mutta ennen kaikkea on kuvia ja muistoja ystävistä sekä yhteisistä hetkistä.
Lukon 1960-luvun menestysjoukkueista muodostui tiivis ryhmä, joka pelasi yhdessä konkarikiekkoa ja vietti aikaa vielä monet vuosikymmenet mestaruuden jälkeen.
”Älä katso molaria”
Seinällä roikkuu myös pelipaita numerolla 6, jäljitelmä kylläkin. Tuo numero selässään Jokinen paukutteli aikanaan 101 pääsarjaotteluun 78 maalia.
Ihan hyvin vanerista tehdyillä mailoilla.
– Ne painoivatkin varmaan kilon kappale. Niitä sitten naulailtiin kasaan.
Jokinen kertoo, että hän oppi laukomaan pelatessaan ennen Lukon menestysvuosia hetken Iiroissa. Yhden kauden Iiroja edusti samaan aikaan myös Esko Tie, joka kuului Hämeenlinnan Tarmon kuuluisaan Ka-Ku-Ti-ketjuun (Matti Karumaa–Keijo Kuusela–Esko Tie).
Tie opetti Jokiselle hyvän laukauksen salat, jotka saattavat päteä yhä tänäkin päivänä.
– Ehkä osasin ampua sillä tavalla tarkkaan. Monelle nykyiselle maalintekijälle olen sanonutkin, että älä katso molaria, vaan katso molarin ohi. Jos tuli katsottua molaria, veto meni suoraan syliin, koska kädet seuraavat katsetta kaikessa tekemisessä, Jokinen sanoo.
Lukon menestysjoukkueissa Jokinen pelasi sentteriä. Silloin roolitus meni niin, että kaverit syöttelivät ja Jokinen teki maalit.
– Tai kyllähän minäkin syöttelin, mutta kun ei kukaan muu tehnyt maaleja.
Yleisöennätys ja hauska ilta
Jokinen teki mestaruuskaudella 1962–63 yhteensä 25 maalia. Niistä viimeisin syntyi ratkaisuottelussa Tapparaa vastaan.
Pudotuspelejä ei tuohon aikaan tunnettu, vaan mestari ratkesi 18 ottelun sarjassa. Lukko nousi päätöskierroksella 6–3-voitolla Tapparan ohi mestaruuteen, joka riehaannutti Rauman.
Jokinenkin muistaa painelleensa juhlimaan tuliterään Kalliohoviin, ja sieltä vielä arkkitehti Karin luo jatkoille.
– Olihan se kauhia juttu, ja ihan hauska päivä sinänsä. Loppuviikosta ei enää juhlittu, mutta hauskaa oli silloinkin, kun kaikki kävivät kyselemässä ja juttelemassa.
Rauman jäästadionille oli ahtautunut tiistaina 26. helmikuuta ainakin 7 820 maksanutta katsojaa. Sää oli ilmeisen hyvä, sillä pelejä pelattiin ulkojäillä silloin, kun kelit sen sallivat.
Aikalaismuistelojen mukaan katsojia olisi tosin ollut vieläkin enemmän, sillä ihmiset kiipesivät puihinkin peliä seuraamaan.
Tuokin lukema oli kuitenkin SM-sarjan kaikkien aikojen yleisöennätys, jota lehdet tietysti seuraavana päivänä hehkuttivat.
Huvittava yksityiskohta tuon ajan lehdissä oli muuten se, että esimerkiksi Turun Sanomissa mestarijoukkueen pelaajaesittelyissä kerrottiin kiekkomeriittien lisäksi pelaajien ammatit ja siviilisääty.
Siis Risto Kaitala, syntynyt 11.9.1941 Tampere, poikamies, sähköasentaja. Tai Pekka Ahlsten syntynyt 19.10.1935, Rauma, pakkaaja, naimisissa.
– Se oli nimenomaan raumalaisten voitto silloin. Suurin osa joukkueesta oli raumalaisia, ja mestaruuden yksi tekijä oli varmasti se, että ryhmä oli kypsynyt pitkään yhdessä. Kaitalan ”Rike” oli niitä harvoja muualta tulleita, eikä silloin jääkiekon perässä siirrytty, vaan työpaikan, Pentti Jokinen sanoo.
– Se on vähän eri nykyään, kun porukka ostetaan maailmalta ja kaikki on pelkkää ammattitouhua. Me kävimme töissä, teimme talkoilla pelireissurahat ja kolasimme välillä kentänkin erätauolla.
Jokinen teki työuransa Rauma-Repolan tehtaan osto-osastolla ja Säästöpankissa.
Lukko otti 1960-luvulla viisi miesten SM-mitalia
1960: 1) Ilves, 2) Tappara, 3) TK-V1961: 1) Tappara, 2) Lukko, 3) TK-V1962: 1) Ilves, 2) TK-V, 3) Tappara1963: 1) Lukko, 2) Tappara, 3) Ilves1964: 1) Tappara, 2) TK-V, 3) Ilves1965: 1) Karhut, 2) Ilves, 3) Lukko1966: 1) Ilves, 2) Lukko, 3) SaiPa1967: 1) RU-38, 2) TPS, 3) Ilves1968: 1) KOO-VEE, 2) Ilves, 3) TuTo1969: 1) HIFK, 2) Ilves, 3) Lukko
Seitsemän mestaria elossa
Jokinen nappaa muistoseinältään pyynnöstä käteensä kaksi kuvaa.
Toinen on raumalaiskiekkoilun historian klassikoita, jossa Lukon joukkue nostaa kapteeni Seppo Vainion tuoreeltaan kultatuoliin vuoden 1963 mestaruusjuhlissa.
Toinen kuva on otettu joskus myöhemmin Äijänsuon perinnetilassa. Siinä vuoden 1963 mestarit poseeraavat Kanada-maljan kanssa, mutta osa on jo joukosta poissa.
Tänä päivänä rivit ovat harventuneet entisestään.
Jokisen käsityksen mukaan Lukon ensimmäisestä mestarijoukkueesta on hengissä edelleen seitsemän pelaajaa: Teppo Rastio, Kaj Rosvall, Matti Ruusunen, Reijo Kanerva, Hannu Törmä, Jorma Puumalainen ja hän. Jutun julkaisun jälkeen selvisi, että Puumalainen kuoli vuonna 2022.
Vanhin mestareista on nyt Reijo Kanerva, 91. Seuraavaksi vanhin on Teppo Rastio, joka täytti helmikuussa 89 vuotta, ja sitten alkaakin olla jo Jokisen, 84, vuoro.
Tilanne oli vähän toinen, kun Jokinen nousi 14-vuotiaana ensimmäisen kerran Lukon ykkösjoukkueeseen. Kun Lukko nousi 1950-luvulla mestaruussarjaan, Jokinen pelasi ”babyketjussa” Antti Elosen ja Seppo Vainion kanssa. Vauvaketjulla oli ikää yhteensä hädin tuskin 45 vuotta.
– Oli se pelikin vähän erinäköistä, niin paljon erilaista, ettei sitä nykyään uskokaan. Oli kaksi hyökkysketjua, ja joku joukkue meni kolmella puolustajalla koko kauden.
Tarina lempinimen takana
Jokinen seuraa nykyäänkin Lukon otteita tiiviisti, mutta telkkarista. Hallille hän ei ole enää viitsinyt mennä, kun vanhat tutut ovat kadonneet.
– Sitä porukkaa ei enää ole, jonka kanssa yhdessä pitkään pelejä katseltiin.
Mestareista menehtyneitä ovat mainitun Jorma Puumalaisen lisäksi Risto Kaitala, Pekka Ahlsten, Helkko Stenvall, Matti Keinonen, Seppo Vainio, Kalevi Virkku, Simo Saimo ja Pertti Rautalin. Kyllä, ainakin Jokisen mukaan viimeisimmän etunimi oli nimenomaan Pertti, eikä Pentti. Tai ”Ikku” kavereiden kesken.
Mestariporukasta melkein jokaisella oli oma lempinimensä: Keinonen oli ”Mölli”, Vainio ”Ammu”, Ahsten ”Aku”, ja niin edelleen.Jokisen lempinimi on ”Närä”.
Kysymys, mistä se on peräisin, saa Jokisen hymyilemään leveästi.
Tarina lähtee tsekkiläisistä luistimista, jotka Jokinen nuorena sai Pauli Talviolta. Kirkonmies kaitsi porukkaa junioriliigassa, jossa joukkueilla oli eläinten nimet.
Kuinka ollakaan, Jokinen sai heti kiekon uuteen luistimeen, jonka terä vääntyi. Harmistunut nuorukainen meni reklamoimaan luistimista Talviolle.
– Hän sanoi, että sinä se olet aina närisemässä jostakin, alan kutsua sinua tästä lähin Näräksi. Ja siitä lähtien olen ollut Närä.
Juttua muokattu 27.2.2023 kello 11.30. Korjattu, että Jorma Puumalainen on kuollut. Korjattu myös, että mestarijoukkueen vanhin elossa oleva pelaaja on Reijo Kanerva.
Inga Helimo näki siskonsa kanssa Lukon ensimmäisen mestaruuden eturivistä. Kuva: Juha Sinisalo
Isä tuli kotiin vasta seuraavana aamuna
Inga Helimo ja hänen pikkusiskonsa Iines olivat katsomassa vuoden 1963 ratkaisevaa Lukko–Tappara-ottelua aivan eturivistä.
Helimo muistaa, että jäästadionin pääkatsomon ensimmäisen rivin edessä oli rautakaide, johon naiset pääsivät nojailemaan. Ajoissa kun eväskoreineen paikalla olivat.
Kyseisestä tiistaipäivästä Helimo muistaa sen, että oli työpäivä. Hänen muistikuviensa mukaan illan mestaruusottelu ei olisi mitenkään erikoisesti näkynyt kaupungilla.
Työpäivän jälkeen Helimo pyöräili kotiin, nappasi eväät mukaan ja lähti jääradalle.
Helimo oli tietysti jo tuolloin kova Lukon kannattaja, koska hänen miehensä Oiva Helimo oli ollut tuomassa jääkiekkoa Raumalle ja perustamassa Lukkoa. Heille syntyi kaksi poikaa, jotka täyttivät tuona vuonna 15 ja 11.
– Vanhempi poika oli kuumeessa, ja hänelle tuli ehdoton kielto, ettei saa lähteä mihinkään. Jälkeenpäin hän on kertonut, että kun ovi kolahti, hän lähti heti otteluun. Ja pienempi tietysti perässä.
Seuraava yö ja aamu on jäänyt hyvin äidin mieleen. Isä ei tullut kotiin. Mestarijoukkueen taustoilla vaikuttanut Oiva oli monen muun tavoin juhlimassa mestaruutta pikkutunneille asti.
– Isä tuli vasta seuraavana aamuna Länsi-Suomen kanssa ja sanoi, että tässä on teille lehti, saatte lukea.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.