Veri veti vahvasti takaisin - Janne Hyvönen palaa SalBaan

EräViikinkejä viime kaudella edustanut sentteri teki SalBan kanssa sopimuksen, mutta ei ole vielä pelikunnossa.

Tuttu hahmo on mukana, kun SalBa marssii lauantaina kentälle kohdatakseen paikalliskamppailussa Karhukoplan

Toistaiseksi Janne Hyvösen paikka on pelaajapenkin takana, mutta mahdollisimman pian hän aikoo olla koirapaita päällä myös kaukalossa.

Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista. Hyvönen kuntoutuu edelleen polvivammasta, joka syntyi viime lokakuussa TPS:ää vastaan pelatussa ottelussa.

– Polvi leikattiin kesällä, ja aika pitkään mietittiin, oliko se salibandyn suhteen siinä. Mutta ei sitä oikein aloillaankaan osaa olla, hän henkäisee.

Viime talvena Hyvönen edusti Salibandyliigassa EräViikinkejä, mutta kaudesta tuli täysin torso. Raumalaishyökkääjä pelasi 13 ottelua ja keräsi niissä tehot 1+17=18.

– Polvea yritettiin saada kaikin keinoin kuntoon, että sillä olisi voinut pelata, Hyvönen paljastaa.

Uran ensimmäinen kunnon koettelemus

Ja välillä pelaaminen onnistuikin. Hyvönen oli mukana myös viidessä pudotuspeliottelussa ja pystyi viimeistelemään yhden maalinkin.

– Kesällä se sitten leikattiin. Leikkaus oli pakollinen, sillä muuten se olisi kiusannut koko loppuelämän.

Kyseessä oli 33-vuotiaan keskushyökkääjän uran ensimmäinen vakava loukkaantuminen.

– Kyllähän tuossa on pikkuloukkeja ollut, mutta aina ennen oli selvitty sillä, että kauden jälkeen huilaillaan ja paranneellaan haavoja, Hyvönen kertoo.

– Tuo oli ensimmäinen kunnon koettelemus uralla. Täytyy arvostaa niitä jätkiä, jotka vuodesta toiseen kuntouttavat itseään. Kyllä se on kovaa touhua pääkopalle.

SalBa painatti paidan jo kesällä

Kesällä Hyvönen myös palasi Helsingistä Raumalle. Käytännössä koko ajan oli selvää, että jos mies seuraavalla kaudella salibandyä pelaa, se tapahtuu SalBan paidassa.

SalBa jopa painatti Hyvöselle pelipaidan samalla kertaa kuin muulle joukkueellekin.

– Kyllä (urheilutoimenjohtaja Joni) Rokosa on tasaisesti kesästä asti muistutellut, että paikka on odottamassa, jos vielä tekee mieli pelata, Hyvönen hymyilee.

Ja nähtävästi teki.

– Teki teki, ei sitä osaa ilmankaan olla. Montaa vaihtoehtoa tuli mietittyä, mutta halusin lähteä vielä tosissani pelaamaan, Hyvönen toteaa.

Milloin oletat pystyväsi pelaamaan?

– Se onkin hyvä kysymys, kun en oikein tiedä itsekään. Yhdet magneettikuvat otetaan polvesta ainakin vielä, Hyvönen vastaa.

– Tässä vaiheessa piti saada juosta jo, mutta sitä lykättiin pari kuukautta. Mutta kyllä joulukuussa pitäisi oikeasti päästä jo treenaamaan. Katsotaan, jos tammikuussa olisi ukko askissa.

Sopimus tehtynä loppukaudeksi

Hyvönen allekirjoitti tiistaina SalBan kanssa sopimuksen loppukaudesta, ja keskiviikkona hän oli ensimmäistä kertaa harjoituksissa tutustumassa uusiin joukkuekavereihinsa.

– On hienoa, että saadaan laatupelaaja mukaan toimintaan, Rokosa iloitsee.

Hyvönen edusti raumalaisseuraa viimeksi kaudella 2017–18, jolloin SalBa putosi Salibandyliigasta. Nyt kakkosdivarissa pelanneessa ryhmässä on paljon pelaajia, joiden kanssa hän ei ole pelannut koskaan.

– Kyllä mä olen tämän kauden kotipelit käynyt katselemassa, ja olen puhellut joukkueen tilanteesta niiden kanssa, jotka tunnen entuudestaan, hän kertoo.

Kolmosvalmentajana mukaan toimintaan

SalBan syksy on ollut nihkeä, ja lauantain paikalliskamppailu on samalla lohkon jumbofinaali.

SalBa ja KaKo ovat pelanneet kuusi peliä, joista raumalaiset ovat voittaneet kaksi ja säkyläläiset vain yhden.

Hyvönen ei pysty vielä hetkeen auttamaan joukkuetta kentällä, mutta hän tulee vaihtoaitioon kolmosvalmentajan roolissa.

Päävalmentaja Jani Rajala ja kakkosluotsi Jussi-Pekka Peltola jatkavat normaalisti omissa tehtävissään.

– Ei tämä ole mikään paniikkiratkaisu, vaan halusin tulla mukaan jo nyt, jos vain jotain uusia näkemyksiä pystyn tuomaan, Hyvönen perustelee.

– Valmentajavelhosta ei voi puhua, kun en ole aiemmin ollut minuuttiakaan aikuisjoukkueen valmennuksessa mukana.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut