Viime pestin lopulla Jaloselta kuultiin ärripurrihaastatteluja: ”Joskus meni herne nenään”

Kovien paineiden keskellä työskentelevillä ja jatkuvasti julkisuudessa olevilla maajoukkuevalmentajilla on välillä pinna piukalla.

Lauri Marjamäki kävi viime kevään MM-kisoissa oman paininsa median kanssa. Hän koki ilmapiirin ja kirjoittelut negatiivisiksi.

Marjamäki kertoi lopettaneensa tietoisesti median seuraamisen siinä vaiheessa, kun MM-leiritys alkoi. Hän kuitenkin aisti pelaajista, että kritiikki vaivasi mieltä.

Marjamäki otti asian puheeksi niin kisojen aikana kuin vielä kesällä Porissa järjestetyssä SuomiAreenassakin.

– Kyllähän valmentajat toivoisivat, että mediallakin olisi maltti päässä eikä ekan pelin jälkeen lyötäisi joukkuetta lyttyyn. Kisat ratkeavat ymmärtääkseni loppupäässä, Jukka Jalonen letkauttaa.

– Kritiikkiä pitää olla, mutta sen pitäisi olla reilua. Kollegan mielestä tuntui aika julmalta, millaista kohtelua Late sai.

Ei toki ole mitenkään uutta, että kovien paineiden keskellä työskentelevillä ja jatkuvasti julkisuudessa olevilla maajoukkuevalmentajilla on välillä pinna piukalla.

Erkka Westerlund puhui aikanaan Muppet Show’sta. Myös Jukka Jalosen menneisyydestä löytyy melkoisiä ärripurrihaastatteluja.

Asiasta mainitseminen saa hänet naurahtamaan.

– Joskus meni herne nenään. Voi olla, että menee jatkossakin, hän toteaa.

– En mä lupaa fiksusti vastata, jos joku kysyy tyhmiä. Tilanteen mukaan.

– Ja saahan välillä hermostua. Ei se ole kiellettyä. Kyllähän se usein menee tunteisiin, kun lätkästä puhutaan. Varsinkin heti pelien jälkeen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut