Vili Sopanen Lukolta sivussa perjantaina, joten Eero Elo nousee ykkösketjuun - "Kova odotusarvo on saada onnistumisia"

Kristian Pospisilin ja Otto Karvisen pelit päättyivät ulosajoihin Lukon ja Kärppien edellisessä kohtaamisessa.

| Päivitetty

Eero Elo saa perjantaina mahdollisuuden antaa sikaranteensa puhua, sillä hän palaa sairastelujen jälkeen Lukon kokoonpanoon.

Elo nousee suoraan ykkösketjuun Justin Danforthin ja Kristian Pospisilin rinnalle, sillä Vili Sopanen ei pysty pelaamaan.

– Sopasella on vaivoja, joten Eero tulee siihen. Kova odotusarvo on saada onnistumisia, Lukon päävalmentaja Pekka Virta toteaa.

Niitä on tosin jo tullutkin, sillä Danforth ja Pospisil ovat viime peleissä muodostaneet tehokkaan parin. Danforth on kolmen pelin pisteputkessa (0+1, 3+1, 1+0) ja Pospisil on kerännyt neljään viime kamppailuun saldon 2+3.

Danforth heilutti lauantain HPK-voitossa tahtipuikkoa hattutempullaan, ja Pospisil oli näkyvä keskiviikon HIFK-pelissä.

Hän teki maalin, syötti toisen, lunasti tehopörssilukeman +3 ja istui 16 minuuttia rangaistusaitiossa. Pospisil on muutenkin pystynyt viime aikoina pelaamaan voittavaa jääkiekkoa, sillä hänen neljän viime pelinsä yhteenlaskettu tehosaldo on +8.

– Siinä on hyvät aihiot. Se kuitenkin vaatii, että "Kikon" fokus pysyy pelissä, Virta huomauttaa.

– Hänen ansiostaan siihen ketjuun saadaan adrenaliinia, ja jos hän vielä pystyisi petraamaan liikkumistaan. Siinä ketjussa pitää myös pään olla nopea, kun Danforth lähtee.

Pospisilin ongelma on jäähyherkkyys, sillä isokokoinen slovakkihyökkääjä on kerännyt tällä kaudella jo 65 rangaistusminuuttia.

Tilillä on myös yksi ulosajo. Lokakuun viimeinen kamppailu Oulussa jäi kesken, kun Pospisil taklasi Kärppien Otto Karvista päähän.

Samassa tilanteessa Karvinen olisi halunnut tapella Pospisilin kanssa, mutta käsivammasta kärsinyt Lukko-hyökkääjä ei halunnut pudottaa hanskojaan.

Osapuolten seuraava kohtaaminen nähdään perjantaina Raumalla, kun Kärpät saapuu vieraaksi Petri Vehasen juhlapeliin.

– Tunnin verran pojat katsoivat tuossa videoita. He katsoivat kaikki kauden jäähyt, Virta kommentoi valmistautumista.

Katsomista riittää, sillä Lukko on rangaistustilastoissa omalla sataluvullaan. Lukolle on tuomittu 111 jäähyä, joista 102 on ollut kaksiminuuttisia.

Toiseksi eniten kaksiminuuttisia on ottanut Ilves, 93, ja jäähyjä KooKoo, 96.

Minuuteissa mitattuna Lukko on tilastokakkonen, sillä Sportille on tuomittu 309 jäähyminuuttia. Lukon lukema on 304.

– Tämä on mulle uusi tilanne, että joukkueella on eniten jäähyjä. Meillä olisi paljon potentiaalia, kun saisimme käännettyä tilanteen niin, että pelaamme enemmän ylivoimaa kuin alivoimaa, Virta toteaa.

– Ja meillä on kaiken kaikkiaan ollut paljon hyökkäyspään jäähyjä. Ei pelkillä "Kikon" jäähyillä päästä sarjan jäähykärkeen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut