Ville Heinolan tilanne on Lukon kannalta kinkkinen – "Jos meillä olisi varma tieto, että Heinola ei takaisin tule, tämä olisi paljon helpompaa"

Puolustajan kohtalo määrittää, joutuuko Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt pakkikaupoille.

Toisin kuin oletettiin, Lukko saa sittenkin Mikko Petmanin mukaan jo tämän viikon peleihin. Torstaina nuorten MM-kisoista pronssimitalistina palannut Petman on karanteeninsa hoitanut ja saa astua Lukon bussiin, joka tiistaina starttaa kohti Oulua.

MM-pelaajilta edellytettiin viiden vuorokauden karanteenia Kanadan-matkan jälkeen.

– Hän vapautuu karanteenista tiistaiaamuna kello 5.00, joten kyllä hän on meidän käytettävissämme ja lähtee Ouluun mukaan, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt vahvistaa.

– Hänet on kisojen jälkeen testattu kahteen kertaan, joten kaikki on hoidettu sekä Liigan että Suomen karanteenisäännösten mukaisesti.

AHL:n alkaminen vaikuttaa Heinolaan

Petman vapautuu karanteenista nopeammin kuin Lukon toinen MM-kisakävijä Ville Heinola, sillä kanadalaisten säännösten mukaan hänen pitää odottaa seitsemän vuorokautta ennen liittymistään Winnipeg Jetsin NHL-ryhmään.

Toistaiseksi on epävarmaa, missä Heinola lopulta keväällä pelaa. Karanteeninsa takia hän ei ehdi Jetsin harjoitusleirille, sillä joukkue aloittaa NHL-kautensa 15. tammikuuta.

Jetsin päävalmentaja Paul Maurice kommentoi Heinolan tilannetta hiljan medialle. Maurice totesi viime kaudella kahdeksan NHL-ottelua pelanneen Heinolan olevan vaihtoehto, mutta ei halua pitää nuorta pelaajaa niin sanotussa ”taxi squadissa” seuraamassa pelejä katsomosta.

– Jos mahdollista, en halua nuorten pelaajien istuvan ja katselevan sivussa. Jos AHL:ssä pelataan, se muuttaa Villen tilannetta. Yksi vaihtoehdoista on, että hän on osa ryhmäämme, Maurice sanoi.

AHL-kausi on tarkoitus saada käyntiin 5. helmikuuta, mutta moni asia on vielä epävarma. Sarjaan on lähdössä 28 joukkuetta, jotka on jaettu viiteen divisioonaan.

Winnipeg Jetsin farmijoukkue Manitoba Moose on sijoitettu Canadian-divisioonaan, jossa pelaavat nimen mukaisesti kaikki sarjan kanadalaisjoukkueet.

Niitä on kuitenkin vain neljä: Manitoba Moose, Laval Rocket, Belleville Senators ja Toronto Marlies.

Terveysviranomaisten leima puuttuu kuitenkin vielä kanadalaisryhmien pelaamiselta.

– Kulissien takana käydään viedä paljon keskustelua, Jetsin GM Kevin Cheveldayoff sanoi omassa mediapuheenvuorossaan.

Heinolan alkukauden seura Lukko luonnollisesti odottaa, mitä Jets päättää puolustajalle tehdä. Hän on Jetsin sopimuspelaaja, joka pelasi jo viime kaudella lainasopimuksella Lukossa.

Mikäli hän jää Pohjois-Amerikkaan, Lukko aikoo hankkia uuden puolustajan.

Mutta miten pitkään tietoa voidaan odottaa?

– Tässä kohtaa ei ole mitään pakottavaa tarvetta pelaajalle, eikä ole mitään tietoa Heinolasta. Vastaus kysymykseen on, että kun ei oikein ole vastausta, Sahlstedt toteaa.

Liigasiirrot mahdollisia maaliskuun alkuun asti

Liigan siirtotakaraja on tällä kaudella normaalia myöhäisempi, koska koronavirustilanne sotkee muutenkin aikatauluja.

Siirtotakaraja on todennäköisesti maaliskuun ensimmäinen päivä.

– Ehkä me elämme siten, että mä otan jonkinnäköisen yhteyden Winnipegiin ja katson, millainen vastaus sieltä tulee. Samalla pitää katsoa, millaisia pelaajia on tarjolla, Sahlstedt puntaroi.

– Jos meillä olisi varma tieto, että Heinola ei takaisin tule, tämä olisi paljon helpompaa. Omalla tavallaan tämä on nyt kinkkinen tilanne, kun ei ole varmaa tietoa. Totta kai me joudumme nyt miettimään, miten tästä mennään eteenpäin.

Aivan heti Sahlstedt ei aio asiaa Jetsiltä edes tiedustella.

– Sen tiedän, että tässä kohtaa ei tule suoraa vastausta, koska ei niillä ole sitä tietoa. Mutta tällä hetkellä meillä on kilpailukykyinen pakisto.

Kolmelle Lukon vieraspelille uudet päivämäärät

Lukon tämänviikkoiselle Oulun-matkalle eivät lähde hyökkääjät Aleksi Saarela ja Jonne Tammela, jotka eivät loukkaantumisten takia pysty pelaamaan.

Saarela on sivussa tammi-helmikuun vaihteeseen, mutta viime viikon pelit menettäneen Tammelan odotetaan olevan pelikunnossa jo ensi viikolla.

Maanantaina varmistui, että Lukko pelaa samalla Oulun-reissulla kahdesti Kärppiä vastaan. Alkuperäisessä otteluohjelmassa joukkueille oli merkitty kohtaaminen keskiviikolle, mutta ne kamppailevat Raksilassa sarjapisteistä myös torstaina.

Kyseessä on peli, joka piti pelata 23. tammikuuta, mutta Lukon pyynnöstä sitä siirrettiin. Liiga tiedotti maanantaina yhteensä 21 ottelun siirrosta.

Lukolta siirtyy kaksi muutakin vieraspeliä. Raumalaiset eivät pelaa Mikkelissä Jukurien vieraana 13. helmikuuta vaan 9. maaliskuuta, ja 6. helmikuuta pelattavaksi suunniteltu TPS–Lukko siirrettiin pelattavaksi 6. huhtikuuta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut