Ville Nieminen pyysi pelaajiaan hyppäämään tuloksenteon paloportaille: "Matkalla pelimieheksi ei ole hissiä, eikä liukuportaita"

Pekka Virta aikoi ottaa positiiviset asiat mukaansa ja herätä pirteänä harmaaseen marraskuun aamuun.

| Päivitetty

Lukko kukisti keskiviikkona Pelicansin kaikin puolin piukassa jääkiekkoliigan kamppailussa lukemin 2-1. 

Voiton turvin Pekka Virran poppoo puristi itsensä sarjataulukossa jälleen kuuden sakkiin, kun taas Ville Niemisen johtama vesilintulauma jäi vielä polskimaan pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle.

Nieminen oli tyytyväinen joukkueensa työmäärään, maalipaikkoihin, taisteluun, peli-ilmeeseen ja peliin, mutta tuloksenteko ei riittänyt. 

- Marginaalit kun ovat noin pienet, niin joko puolustaessa tai maalinteon tehokkuudessa pitää ratkaisuhetkillä olla parhaimmillaan. Siinähän pelimiehet sitten tulevat esiin. Se on sellainen homma, että matkalla pelimiehiksi ei ole hissiä, eikä liukuportaita. On vain palotikkaita, ja ne sun täytyy itse nousta ja kävellä, Nieminen kertoi. 

Lukon liigajoukkueen palopäällikkö Pekka Virta ei hänkään soittanut sireeniä joukkueensa moraalista, taistelusta, luistelusta tai kamppailusta. 

Virta oli viisikkopelaamisen tiiviydestä ja puolustamisen nöyryydestä ilahtunut. 

- Olemme oikeilla jäljillä. Määrätty luovuus, maalit ja pahasti laahaava ylivoima tulevat paranemaan. Täytyy olla kärsivällinen, ottaa positiiviset asiat tästä mukaan ja herätä pirteänä tuohon harmaaseen marraskuun aamuun, Virta suunnitteli. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut