Ville Nieminen on, täälläkin, kuin kotonaan.
JYPin valmennustiimiin kuuluva Nieminen saapuu Jyväskylän jäähallin lounasravintola Hurrikaaniin ja tervehtii ravintolan henkilökuntaa ja kaikkia vastaantulijoita kuin hyviä ystäviään.
Hetken päästä Nieminen on syvällä keittiön puolella kyselemässä kahvia, rakentelee ravintolapäällikön kanssa naisten pesäpallofinaalien ulkopelijärjestyksiä, ostaa lennosta myynnissä olevan punaisen JYP-repun ja tarinoi henkilökunnan kanssa vuoroin mistäkin aiheesta.
Nieminen, 45, on niitä miehiä, joiden koti on siellä, missä on hänen hattunsa. Viime keväästä asti se on ollut Jyväskylässä
Niemisellä on tapana myös jättää syvä jälki niihin paikkoihin, missä hänen naulakkonsa kulloinkin sijaitsee. Niin kävi myös Raumalla, missä Nieminen kävi lopettamassa kunniakkaan peliuransa kaudella 2014–2015.
Pystökafferingissä voi jatkaa samoista tarinoista
Nieminen hurmasi raumalaiset kaukalossa ja lukuisissa tempauksissa, joihin hän aktiivisesti osallistui. Nieminen nähtiin milloin kokkina, pesäpalloiljana, lihanleikkaajana, milloin lasten luistelukoulun vetäjänä.
Nieminen ymmärtää yhteisön merkityksen. Siksi Nieminen muistetaan Raumalla kenties parhaiten siitä, että hän halusi olla yhteisön ytimessä ja samalla ymmärtää ympäristöään.
"Muistan herrat hyvinkin. Laaksosen Pekun kanssa oltiin tekemisissä viimeiseen asti, ja ”Hallan” (Teuvo Hallasalo) kanssa ollaan luottokimpassa."
Niemisellä oli nimittäin tapana käydä Rauman sydämessä, torilla, kuuluisassa Pystökaffe-ringissä.
– Voi kuule, mä kävin siellä joka ikinen aamu. Tunnen ne ihmiset vieläkin, ja joka kerta kun nähdään, voimme jatkaa ihan samoista tarinoista, Nieminen kertoo.
Luottokimpassa ”Hallan” kanssa
Se tarkoittaa useaa kertaa vuodessa. Vuosina 2016–2019 Nieminen kävi Raumalla Jukurien ja Pelicansin valmentajan ominaisuudessa. Sen jälkeen käynnit ovat vähän vähentyneet, sillä Nieminen ei ole muutamaan vuoteen valmentanut Suomessa.
– Mutta pari kertaa kesässä olen käynyt Raumalla ja torilla. Ja aina, kun ollaan oltu Raumalla pelaamassa, olen käynyt juomassa kahvit saman porukan kanssa. Tiedän, missä he istuvat hallissa, ja olen aina kävellyt sinne, Nieminen kertoo.
Tiistaina Nieminen tulee taas Äijänsuolle JYPin apuvalmentajan roolissa.
– Muistan herrat hyvinkin. Laaksosen Pekun kanssa oltiin tekemisissä viimeiseen asti, ja ”Hallan” (Teuvo Hallasalo) kanssa ollaan luottokimpassa.
Pystökafferingin miehissä ja heidän tarinoissaan, tavassaan elää, on jotakin sellaista, minkä Nieminen myöntää osuvan omaan sielunmaisemaansa.
– Huumori on hyvää, erittäin positivista. Näkee, että miehet on seisseet siinä aiemminkin iskemässä tarinaa.
– Siinä on sellaista vanhan liiton henkeä, miesten tarinankerrontaperinnettä, joka on ehkä valitettavasti poistumassa tästä yhteiskunnasta. He ovat ymmärtäneet asiallisen paskanjauhannan suuren merkityksen, Nieminen filosofoi.
"Tykkäsin Raumasta, ihmisistä ja kaupungin urheilukulttuurista. Lukkohan on instituutioseura."
Nieminen tietää, että tältä porukalta eivät puheenaiheet lopu.
– Ja jos ei ole muuta puhuttavaa, aina voi puhua Porista, Nieminen tietää.
Kun Nieminen kuulee, että Pystökaffe-kojulla järjestettiin taannoin myös keräys Ässien hyväksi, naamalle leviää tuttu virnistys.
– On toikin rajua touhua! hän nauraa.
Urheiluromantiikka vaihtui realismiin
Oli sattuman oikkuja tai kohtalon ivaa, että Nieminen pelasi viimeisen kautensa Lukossa.
Niemisen, jos jonkun pelaajan rintaan on kiekkoa seuraavien ihmisten mielissä tatutoitu Tapparan logo. Kahtena edellisenä keväänä hän olikin ollut Tapparan kapteenina pudottamassa välierissä Lukkoa.
Ja kumpanakin keväänä häviämässä finaaleita: 2013 Ässille ja 2014 seitsemännen finaalin jatkoajalla Kärpille.
Yllätys oli melkoinen, kun Nieminen siirtyi Lukkoon. Siirron taustoja ei ole koskaan perattu kunnolla, eikä Nieminen ryhdy perkuuhommiin nytkään. Suomuja hän suostuu vähän rapsuttamaan, ja niistä voi jokainen päätellä, mitä haluaa.
– Asiat menivät niin kuin menivät, ja varmaan niiden oli tarkoituskin mennä niin. Kaikkihan haluavat, että urheiluun kuuluu romantiikka, mutta se ei aina ole mahdollista, Nieminen lausuu.
Urheiluromantikkojen toiveunissa Nieminen olisi uransa viimeisen ottelun jälkeen nostanut Kanada-maljaa Tapparan kapteenina. Sitä hän ehkä olisi itsekin toivonut.
”Siinä on sellaista vanhan liiton henkeä, miesten tarinankerrontaperinnettä, joka on ehkä valitettavasti poistumassa tästä yhteiskunnasta.”
Sen sijaan hän hävisi Lukon varakapteenina Tapparalle välierissä voitoin 3–4. Myös pronssiottelusta tuli tappio.
– Mutta kun jääkiekossa ja urheilussa ei voi aina elää sen romantiikan kanssa. Mentiin eteenpäin, ja kaikilla on varmasti mennyt ihan hyvin sen jälkeen. Kaikki ovat tyytyväisiä, hän painottaa.
Ja kun asiat voivat mennä vain yhdellä tavalla, Nieminen päätyi Raumalle ja sai elämäänsä hienoja kokemuksia ja ystäviä, joita ei olisi muuten saanut.
– Tykkäsin Raumasta, ihmisistä ja kaupungin urheilukulttuurista. Lukkohan on instituutioseura. Ihmiset ovat tehneet seuran eteen oikeita ratkaisuja, ja Lukko oikein huokuu kaikesta kaupungissa. Rauman Lukolla on tarina, Nieminen kehuu.
Kun oikeasta miehestä tulee väärä mies
Peliuransa jälkeen Nieminen hyppäsi suoraan penkin taakse. Ei ollut sattumaa, että yhden Mestiksen KeuPan päävalmentajana työskentelemänsä vuoden jälkeen Nieminen liittyi Risto Dufvan valmennustiimiin Mikkelin Jukureihin.
Juuri Dufva Niemisen eniten Raumalle halusi, ja ”RD” viimeistään sai Niemisen ymmärtämään, että tällä on edessä uusi ura valmentajana.
Jo kaudella 2018–2019 Nieminen oli Pelicansin päävalmentaja. Ja marraskuussa 2019 uusin nimi potkut saaneiden päävalmentajien loppumattomassa listassa.
Kauden 2020–2021 Nieminen aloitti Ruotsin kakkostason MoDon päävalmentajana, mutta erosi itse jo marraskuussa.
Jälkiviisaana voi tietysti kysyä, tuliko kaikki liian nopeasti. Varsinkin hyppy SM-liigaan päävalmentajaksi.
– Mikä sitten on liian nopeasti? Valmensin kuitenkin vuoden Mestiksessä ja olin kaksi vuotta liigassa apuvalmentajana. Tuloksista päätellen ei tullut. Pelasimme hyvää lätkää ensimmäisenä kautenani Pelicansissa, Nieminen muistuttaa.
– Mutta toisen päävalmentajavuoden tuloksista päätellen tuli, hän jatkaa.
MoDossa hän sanoo yksinkertaisesti olleensa väärässä ympäristössä ja kulttuurissa.
– Olin väärä mies sinne. Pelicansissa taas olin ensin oikea mies ja sitten väärä mies, hän vähän kärjistää.
”Potkuja ei kannata ottaa henkilökohtaisesti”
Pelicansista saamiaan potkujakaan hän ei halua liiemmin ruotia. Antaa vain joitakin vihjeitä. Se lienee kaikille selvää, että ympäristössä, jossa Ville Nieminen on määräävässä asemassa, ei katsota oikomista tai sinne päin tekemistä, eikä siellä tehdä urheilussa kompromisseja.
– Paljonhan riippuu aina siitä, missä tilassa seura on: organisaatiosta, pelaajistosta, näkymästä, saavutustarpeesta, hän luettelee.
– Ja valmentajahan on monesti myös kilpimies, hän sanoo arvoituksellisesti viitaten asemaan seurajohdon ja pelaajien välissä.
Mutta millainen paikka potkujen saaminen on ihmiselle – vieläpä, kun puhutaan noin tunnetusta henkilöstä ja noin julkisesta työstä?
– Kyllä niitä tietää odottaa ja tietää myös, milloin ne tulevat. Ei niitä kannata ottaa niin henkilökohtaisesti – vaikka toki ottaakin, hän pyörittelee.
Kuulostaa vähän sellaiselta korpifilosofoinnilta. Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa Pystökaffe-filosofoinnilta?
Ytimekkäästä konehuonepalaverista valmennusyliopistoon
Kun Ville Niemiseltä kysyy, mihin hänen nykyisen työnantajansa JYPin edustusjoukkue on menossa, vastaus on tuttua Niemistä.
– Täytyy kehittää toimintaa ja pelaajia. Ollaan vahvasti kiinni prosessissa. Siksi meillä kaikilla on kolmen vuoden sopimus, hän viittaa Jukka Rautakorven johtamaan valmennustiimiin.
– Me olemme kaikki taas uuden edessä.
Utelu prosessin käytännön vaatimuksista vetää Niemisen vastaukset jo kryptisiksi.
– Aina puhutaan urheilijan kolmiosta, johon kuuluvat harjoittelu, lepo ja ruokavalio. Mutta nyt isolla osalla siihen kolmioon liittyy myös aika ja raha. Eli kolmiossa onkin viisi kulmaa. Silloin ollaan kiinni prosessissa, Nieminen pyörittelee.
Nieminen julisti jo keväällä JYPin valmennustiimin julkistamisen yhteydessä, että Rautakorpi on Suomen paras jääkiekkoprosessien johtaja. Rautakorvella on vahva yliopistotausta Jyväskylän liikuntatieteellisestä tiedekunnasta, ja hän aloitti valmennusuransa JyP HT:n junioreissa 1980-luvun lopulla. Nieminen hyväksyy aasinsiltamaisen kysymyksen siitä, onko hän nyt valmentamisen yliopistossa.
– Kyllä tämä varmaan sellainen on. Tykkään olla tässä roolissa. Pystyn tykkäämään työstäni näillä kyvyillä enemmän kuin jossakin toisessa roolissa, hän sanoo.
Mitä se tarkoittaa?
– Rooli on sopiva. Työporukka ja työn ohjaus ovat hyviä. Meillä kaikilla on tässä isot roolit ja vastuualueet. Jokainen saa mielipiteensä julki, se kuunnellaan ja siten pystyy vaikuttamaankin asioihin, Nieminen selittää.
– Ja meillä on avokonttori. Naamat vastakkain olevat työpöydät ja avoin ilmapiiri.
Niemisen mukaan myös 27 vuoden yhteinen historia Rautakorven kanssa auttaa. Syksyllä 1995 Rautakorpi debytoi SM-liigassa päävalmentajana Tapparassa. Joukkueessa pelasi 18-vuotias Ville Nieminen, joka oli edellisellä kaudella pukenut liigajoukkueen paidan 16 otteluun.
– Yhteistyömme alkoi hyvin ytimekkäällä konehuonepalaverilla. Sellaiseksi sitä kutsuttiin. Onneksi jääkoneet olivat päällä, ettei se kuulunut muille, kun Jukka huusi mulle, Nieminen nauraa.
– Olemme aina tulleet hyvin toimeen, hän kiirehtii lisäämään.
Mutta mitä Ville Nieminen ennen kaikkea haluaa nuorille pelaajille opettaa? Sitä, että pitsaa saa pitseriasta, urheilijan elämää, ehkä maalintekoa tai joitakin muita pelin yksityiskohtia?
– Nii-iiin. Eihän se niinkään ole, että jos on ollut hyvä hyökkääjä, ei voisi opettaa puolustamista. Tai että hyvä etuperin luistelija ei voisi opettaa takaperin luistelua. Eivät pelaajauran kokemukset välttämättä sulje pois valmentamisen kykyä, kunhan laji pysyy samana.
– Kaikki liittyy kaikkeen. Välillä ominta rooliani on se, että teen pelaajien kanssa henkilökohtaisia harjoituksia, välillä jotain muuta. Tämä valmentaminen on niin moninaista. Ei ole kiveen hakattuja asioita.
Lukko–JYP tiistaina kello 18.30 Kivikylän Areenalla.