Ville Vahalahti sai liikuttavat jäähyväiset - "Aika tunteellinen pläjäys”

Täysi halli tarjosi suosikilleen standing ovationin.

Ville Vahalahti sai tyylikkäät läksiäiset. Tummaan pukuun pukeutuneena hän sai kävellä Äijänsuon jäälle Lukon ja TPS:n juniorien muodostamaa kunniakujaa pitkin.

Täysi halli tarjosi suosikilleen standing ovationin eli seurasi seisaaltaan juhlallisuudet alusta loppuun.

Punaisen maton päässä Vahalahti seurasi entisten pelikaverien tervehdyksiä mediakuutiolta. Esimerkiksi Buffalo Sabresin Rasmus Ristolainen nimesi videolla Vahalahden parhaaksi kapteeniksi, joka hänellä on koskaan ollut.

Vierellään Ville Vahalahdella olivat Janina-vaimo sekä vanhimmat pojat Eetu ja Aapo.

Liikutus välittyi paljon kaukalossa kokeneesta pelaajasta kauas.

- Aika tunteellinen pläjäys. Ei osannut varustautua tuohon, Vahalahti naurahti.

Satumaisesti liikkeelle

Lauantai oli aika jättää jäähyväiset kiekkoyleisölle. Lopettamisestaan Vahalahti ilmoitti marraskuussa samana päivänä, kun hän täytti 41 vuotta.

Viimeisen, loukkaantumiseen päättyneen pelinsä mies pelasi viime vuoden maaliskuussa.

Jäähyväisten hetkellä Paraisten kasvatti palasi muistoissaan kahteen alkuun. Sekä TPS:ssä että Lukossa taipaleet käynnistyivät tuhkimotarinoilla.

- Lähti aika satumaisesti liikkeelle, kun tuli kolme mestaruutta putkeen. Tuli aika voittamaton olo, että onko tämä näin helppoa. Ei tarvitse kuin kentälle mennä, Vahalahti totesi.

Lukossa ura lähti luonnollisesti käyntiin Pitsiturnauksesta. Ensimmäinen kosketus kiekkoon lähetti Ässien verkkoon.

- Se oli ihan unelma-alku. Punaviivalta kierrepallona yläriman kautta sisään. Sitä naureskelin itse, ja taisi naureskella Juuso Riksmankin. Hän oli silloin maalissa, Vahalahti muisteli.

Makein mestaruus 2010

Molemmissa seuroissa Vahalahti koki myös hankalia aikoja. TPS:ssä hän voitti neljännen mestaruutensa vuonna 2010.

Se painaa muistojen aarrearkussa kaikkein tärkeimpänä.

- Silloin kohdattiin puolivälierissä Lukko. Ikävä sanoa, mutta Lukolla ei ollut palaakaan siinä ottelusarjassa, Vahalahti napautti.

- Se oli puskista tullut mestaruus. Meidät oli rankattu ihan pohjasakkaan. Sitä muistelen lämmöllä, sillä olin silloin itse kapteeni ja tosi isossa roolissa muutenkin.

Pari vuotta myöhemmin oli aika järjestää värinää länsirannikolle ja vaihtaa Lukkoon, jossa ura lopulta päättyi.

- Mut oli profiloitu Tepsin jätkäksi. Ajattelin, että pistetään homma sekaisin. Jälkeenpäin ajateltuna se oli hyvä siirto.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut