Voiko tämä olla enää totta? – Lukon venäläismaalivahti teki taas oman maalin, katso video tilanteesta

Rauman Lukon ja HIFK:n välinen pudotuspelisarja on ollut välillä painajaismainen Lukon maalivahdille Artjom Zagidulinille, eikä pelkästään sen takia, että IFK oli voittanut sarjan kolme ensimmäistä ottelua.

Sarjan avauspelissä Zagidulin teki kaksi rehellistä omaa maalia, kun venäläinen pyyhkäisi taakseen tai varusteisiinsa hukkuneen kiekon omaan maaliin.

Niin uskomatonta kuin se onkin, Zagidulin toisti tempun vielä sarjan neljännessäkin pelissä.

HIFK meni perjantain pelin avauserässä johtoon, kun Zagidulin pyyhkäisi jälleen jalallaan kiekon omaan maaliin. Lukko-veskari oli juuri torjunut Jesse Seppälän läpiajon, mutta kadotti kiekon varusteisiinsa.

IFK:n 1-0-maali merkittiin Seppälälle. 

Kaiken kukkuraksi sarjan kolmannessa pelissä Zagidulin vaihdettiin kesken avauserän maalilta, kun IFK oli ohittanut Lukon ykkösvahdin kolmesti. Hänelle kirjattiin tilastoihin yksi torjunta, joka sekin oli vain keskialueelta lähetetyn kiekon pysäytys.

Zagidulinin kunniaksi täytyy mainita, että veskari kokosi itsensä mainiosti neljännessä pelissä avausmaalin jälkeen ja oli 1-2-jatkoerävoitossa lopulta Lukon parhaita pelaajia. 

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Miksi Rauman Lukko romahti?

Uskomatonta, mutta totta: Lukon venäläisveskari on tehnyt kahteen erään jo kaksi omaa maalia – katso videot

Miten Rauman Lukolla voi olla venäläinen maalivahti tässä maailmantilanteessa? – Lukon hallituksen puheenjohtaja ja Pelaajayhdistyksen pomo kommentoivat kuumaa aihetta

Vain tilaajille Miksi Lukon ykkösveskari ei lähde vieraspelireissulle, mille pelipaikalle vielä haetaan vahvistuksia? – urheilujohtaja Kalle Sahlstedt vastaa