Vuosi vaihtuu Eurajoella tällä kertaa sammutetuin lyhdyin

Eurajoen kunta ei järjestä ilotulitusta ja uudenvuodenjuoksu järjestetään omatoimisena.

Eurajoen Veikkojen järjestämä uudenvuodenjuoksu on merkittävä kivijalka paikkakunnan urheiluvuodessa. Sen yhteydessä taivaalle ammuttava Eurajoen kunnan ilotulitus puolestaan kerää perinteisesti runsaasti yleisöä. Tänä vuonna moni asia on koronaviruksen takia toisin kuin yleensä, niin myös Eurajoen uudenvuodenaatto.

Ilotulitusta ei ole, ja uudenvuodenjuoksu järjestetään omatoimisena.

– Päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Kunta päätti ensin, että he eivät järjestä ilotulitusta ja sanoivat vähän niin, että koulun tilatkaan eivät välttämättä olisi käytössä, juoksun puuhamiehiin jo pitkään kuulunut Reijo Sjöblom kertoo.

– Harmittaa kyllä, sillä perinne on pitkä. Tämä olisi ollut 35. kerta eli jonkin sortin juhlavuosi, mutta ei auta. Pakko mennä näin.

5,3 kilometrin reitin voi kiertää omaan tahtiinsa

Uudenvuodenjuoksu on ollut perinteisesti suosittu tapahtuma, ja osanottajia on ollut satoja.

Eurajoen Veikot katsoi, ettei se pysty takaamaan turvavälejä tai riittävää hygieniaa, jos koulun peseytymistilat eivät ole käytössä.

Käytännössä 35. uudenvuodenjuoksu kuitenkin järjestetään, mutta kilpailusta tai tapahtumasta ei voi puhua.

Yhteislähtöä tai ajanottoa ei ole, vaan 5,3 kilometrin reitin voi käydä kiertämässä omatoimisesti juosten, hölkäten tai kävellen.

Osallistumismaksu juoksulle on edelleen määritelty. Hölkkä ilman mitalia kustantaa kaksi euroa ja mitalin kera kahdeksan euroa. Tarjolla ei ole puffettia eikä mehutarjoilua.

– Ei ole mitään tarjolla. Ajateltiin, että lenkin voi mennä kiertämään omaan tahtiin. Vähän sammutetuin lyhdyin mennään, Sjöblom luonnehtii.

Kirjaimellisesti, sillä edes jätkänkynttilöitä ei reitille viedä.

– Me halusimme tehdä päätöksen hyvissä ajoissa, sillä ainakin kauempaa tulevien on parempi tietää ajoissa, Sjöblom laskee.

– Käytännössä tästä tulee välivuosi. Sitä mä eniten pelkään, että löytyykö ensi vuonna talkoolaisia. Niitä tarvitaan kuitenkin vähintään 50, että saadaan juoksu järjestettyä.

Tasavuosien muistomitalit tarjolla

Uudenvuodenjuoksuissa on osanottomitalien ja kisapalkintojen lisäksi jaettu erikoismitalit niille, jotka saavat täyteen 20 tai 30 osallistumiskertaa.

Vaikka kyseessä on omatoiminen tapahtuma, tämäkin vuosi lasketaan mukaan ja mitalit toimitetaan myöhemmin postitse.

– Ajattelimme, että mitalin saisi, jos haluaa, että nämä perinteet säilyisivät. Ne ovat kuitenkin monelle tärkeä asia, Sjöblom tietää.

– Harmillinen asia tämä on, mutta emme halunneet ottaa turhaa riskiä, jos joku kuitenkin olisi taudin saanut.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut