Winnipeg Jets vahvistaa sensaation: 18-vuotias Ville Heinola murtautui parissa vuodessa B-nuorista NHL-kaukaloihin - agentilta aiemmin osuva kysymys: "Et sinäkään taida uskoa, että Ville pelaisi NHL:ssä?"

Vaikka puolustaja avaa kautensa NHL:ssä, edelleenkään ei ole poissuljettua, että hän pelaisi vielä tällä kaudella Rauman Lukossa.

| Päivitetty

Winnipeg Jets tiedottaa verkkosivuillaan kahden maalivahdin, seitsemän puolustajan ja 14 hyökkääjän kokoonpanoon, jolla seura lähtee NHL-kauteen. Samalla Jets vahvistaa sensaation, jota päävalmentaja Paul Maurice jo aikaisemmin lupaili: Ville Heinolan kausi alkaa NHL:ssä. 

18-vuotias Kankaanpään Jääkarhujen kasvatti on siis noussut kahdessa vuodessa B-nuorten peleistä NHL:ään.

Vielä kaudella 2017-18 Heinola pelasi Ässissä B-nuorten SM-sarjan lisäksi kaksi peliä B-nuorten Mestis-karsintaa. Kaudeksi 2018-19 puolustaja siirtyi Rauman Lukkoon, jossa sielläkin liigadebyytin lisäksi käväisi pelaamassa yhdeksän A-nuorten SM-liigan ottelua. 

Harva olisi uskonut, että silloin vielä 17-vuotias puolustaja olisi pelannut Lukossa 34 liigaottelua tehoin 2+12 ja voittanut kaupan päälle alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. 

– Ville on mielestäni hyvä esimerkki nuorille pelaajille, mitä voi saavuttaa, jos uskoo itseensä ja työntekoon. Ei hän ollut kiinnostunut vähättelevistä puheista, vaan raivasi paikkansa Liigasta. Vähän samankaltainen tilanne on nyt NHL-leirillä, Heinolan agentti Sami Laine huomautti Länsi-Suomelle syyskuun alussa

- Et sinäkään taida uskoa, että Ville pelaisi NHL:ssä? hän kyseli toimittajalta.

En tainnut, mutta kuten Heinola itsekin on kuvaillut, hän on ollut peli peliltä parempi Pohjois-Amerikassa.

Jets pelasi syyskuussa seitsemän varsinaista harjoitusottelua muita NHL-joukkueita vastaan ja Heinola keräsi niissä kaksi syöttöpistettä. Hän kirjautti isoja jääaikoja ja ylivoimaminuutteja sekä sai lisäksi valmentajiltaan ja kanssapelaajiltaan kehuja muun muassa luistelutaidostaan, mailankäsittelystään, pelinlukemiskyvystään ja pelirohkeudestaan. 

Kehujien joukossa oli Jetsin kanssa jatkosopimuksen tehnyt Patrik Laine, esimerkiksi tässä Iltalehden jutussa.

– Hän on määrätietoinen kiekon kanssa, eikä epäröi hakea ratkaisuja. Hän on todella varmaotteinen, kun päättää tehdä jotain kiekon kanssa. Hän on oikeassa paikassa, hänellä on erittäin hyvät mailankäsittelytaidot, eikä hän hätäile. Se tulee siitä, että hän osaa liikkua. Hänellä on hyvät jalat, joilla hän pääsee oikeaan paikkaan nopeasti ja pystyy siten ottamaan tilaa pois vastustajilta puolustusalueella. Vaikein asia nuorille pojille on opetella puolustamaan, Jetsin apuvalmentaja Charlie Huddy kuvaili The Atleticin haastattelussa

Jo aiemmin vahva merkki Heinola NHL-debyytistä oli, että hän sai Jetsissä käyttöön oman pelinumeronsa 14. 

Vaikka Heinola avaa kautensa NHL:ssä, edelleenkään ei ole poissuljettua, että hän pelaisi vielä tällä kaudella Lukossa, jonka kanssa hänellä oli kaksi vuotta sopimusta jäljellä ennen kuin lupaus solmi kolmen vuoden tulokassopimuksen Jetsin kanssa. 

– Harjoitusleirin perusteella hän voi jo sanoa ansaitsevansa NHL-pelejä. Meidän pitää miettiä, miten voimme maksimoida hänen osaamisensa? Mikä on paras tapa edetä, päävalmentaja Maurice pohti Jetsin sivuilla.

Koska Heinola on 18-vuotias ykköskierroksen varaus, Jets voi peluuttaa häntä yhdeksässä NHL-ottelussa ilman, että tulokassopimus astuu voimaan. Jets voi siis kokeilla Heinolaa NHL:ssä ja lähettää hänet sen jälkeen esimerkiksi pelaamaan AHL:aa tai takaisin Lukkoon.

Jets aloittaa kautensa perjantaiyönä New York Rangersin vieraana.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut