Yhdeksän miljoonan rajapyykki oli jo lähellä – Lukolle kirjattiin kaikkien aikojen suurin liikevaihto

Kasvua tuli ravintolatoiminnasta ja pudotuspeleistä.

| Päivitetty

Yhdeksän miljoonan euron raja oli jo lähellä, mutta jäi vielä niukasti saavuttamatta Rauman Lukko Oy:ltä. Lukon tuoreimpaan tilinpäätökseen kirjattiin kuitenkin kaikkien aikojen suurin liikevaihto: 8,985 miljoonaa euroa. Liigan mittakaavassa luku on neljänneksi suurin. Liikevaihdolla mitattuna ylivoimainen ykkönen on Kärpät 18,6 miljoonalla, ja Lukon edelle kiilaavat myös HIFK ja Tappara.

–Pystyimme kasvattamaan liiketoimintaamme joka osa-alueella. Teimme ensimmäistä kertaa käytännössä yhdeksän miljoonan liikevaihdon eli ennätyksemme, Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala iloitsee.

Toisin kuin muilla liigaseuroilla, Lukon tilikausi on kalenterivuosi. Nyt julkaistu tilinpäätös kertoo vuoden 2019 talousluvuista.

– Joka puoli kasvoi – niin lipunmyynti, yhteistyökumppanimyynti kuin ravintolamyyntikin.

Kasvua ravintolasta ja pudotuspeleistä

Kahdeksan miljoonan euron rajan Lukko puhkaisi liikevaihdossaan ensimmäisen kerran vuonna 2013. Vuotta myöhemmin kirjattiin tähänastinen ennätys eli 8,6 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Lukon liikevaihto on ollut viitenä vuotena yli kahdeksan miljoonaa. Notkahdukset osuivat vuosiin 2016 ja 2017, minkä jälkeen liikevaihto on kasvanut kahtena vuotena peräkkäin noin 11 prosenttia.

Kasvua on tuonut ravintolaliiketoiminnan laajeneminen, sillä keskustassa sijaitseva ravintola Tifosi avattiin huhtikuussa 2018.

Liikevaihdon kasvuun vaikuttavat selvästi pudotuspelien määrät, sillä keväällä 2019 niitä nähtiin Äijänsuolla neljä.

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Lukko raivasi JYPin tieltään, mutta puolivälierävaiheessa Tappara oli liian kova pala.

– Se oli yhden pelin yli budjetoidun, Rajala paljastaa.

– Toki pitää muistaa, että ne ensimmäiset olivat säälipelejä, eivätkä yleisömäärät olleet ihan samoja kuin varsinaisissa pleijaripeleissä. Mutta ne olivat iso juttu tuon meidän liikevaihtomme ja tuloksemme kannalta.

Konserniavustuksella 161 000 euron liikevoitto

Myös tilikauden tulos on parempi kuin vuotta aiemmin. Rauman Lukko Oy:n liiketoiminnan tappioksi kirjattiin 764 000 euroa, mutta konserniavustus nosti luvut plussalle.

Lopullinen tulos verojen jälkeen on 161 000 euroa.Vuonna 2018 Lukon tilikausi tuotti 1,075 miljoonaa euroa tappiota, mutta konserniavustuksen jälkeen tappioluvuksi jäi 5 381 euroa.

– Olen tästä erittäin tyytyväinen. Pääsimme niihin tavoitteisiin, joita olimme asettaneet, Rajala iloitsee.

– Jonain vuonna me vielä pääsemme nollatulokseen.

RTK-Palvelun liikevaihto 107,5 miljoonaa

Myös Lukon konserniavustuksen mahdollistavan RTK-Palvelu Oy:n vuoden 2019 tilinpäätös on julkaistu.

RTK-Palvelun liikevaihto kasvoi hieman ja oli 107,5 miljoonaa euroa. Liikevoittoa se teki 3,4 miljoonaa euroa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut