Zapolski vahvisti suuntaavansa KHL:ään

Lukon ykkösvahti kertoi jo kauden alussa agentilleen haluavansa Itä-Euroopan kiekkoliigaan.

Kiekkoareena uutisoi tammikuun alussa Lukon maalivahtiosaston menevän ensi kaudella uusiksi, kun sekä ykkösvahti Ryan Zapolski että Rasmus Rinne jättävät seuran.

Iltalehti uutisoi ensimmäisenä, että Ryan Zapolski siirtyy KHL-kaukaloihin ja myös Lukon pelaajakoordinaattori Hannu Vanhatalo vahvisti, että jenkkivahdilla on kysyntää isommissa ympyröissä.

Nyt myös Zapolski itse vahvisti Kiekkoareenalle, että hän suuntaa KHL:ään. Zapolskin mukaan hän kertoi jo kauden alussa agentilleen haluavansa Itä-Euroopan kiekkoliigaan.

- NHL on edelleen tavoitteeni. Luulen, että KHL tulee olemaan askel ylöspäin urallani. Ehkä NHL on ajankohtainen asia parin vuoden kuluttua. Nyt haluan pelata niin paljon kuin mahdollista, 29-vuotias maalivahti kertoi.

Seurastaan Zapolski pysyy kuitenkin vaiti. Hän ei tosin ole peitellyt, että pelaisi mielellään Jokereissa. Iltalehti ehti jo uutisoida Jokeri-siirron lähes varmana.

ECHL:stä tulleen Zapolskin visiitti Raumalla jää ainakin toistaiseksi siis kolmen kauden mittaiseksi. 

- Aikani täällä on ollut hienoa. Kukaan ei odottanut minulta mitään, ja pääsin aloittamaan tyhjästä. Pystyin todistamaan itselleni, että pystyn tähän, hän sanoi. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut