28 maastopaloa kymmenessä päivässä - pelastuslaitos vetoaa satakuntalaisiin

Köyliön Voitoisissa paloi maastoa kesällä 2011. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Satakunnan pelastuslaitoksen yksiköt olivat erittäin työllistettyjä 5.-14. toukokuuta voimassa olleen metsäpalovaroituksen aikana.

Tähän kymmenen päivän jaksoon sattui 28 maastopaloa, joista kaksi levisi rakennuspalosta. Näiden lisäksi sattui kaksi rakennuspaloa, joiden arvioidaan syttyneen risujenpolton kipinästä.

Palanut maastonala oli kokonaisuudessaan noin 63 hehtaaria. Keskimääräinen maastopalon suuruus oli 2,3 hehtaaria. Noin 80 prosenttia paloista aiheutui ihmisen toiminnasta (22 kpl). Yleisimmät syttymissyyt olivat roskien poltto (8 kpl), kulotus (2 kpl) ja savuke tai muu tupakka-aine (5 kpl).

Alueellisesti suurimmat maastopalot sattuivat Kankaanpäässä. Kolmessa suurimmassa maastopalossa arvioitiin, että jokaisessa paloi maastoa yli kymmenen hehtaaria.

Pelastuslaitos haluaa muistuttaa, että metsäpalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kiellettyä. Avotulen tekeminen käsittää myös risujenpoltot. Muina aikoina polttaminen on taajama-alueita lukuun ottamatta sallittua, mutta poltoista on ilmoitettava pelastuslaitoksen tilannekeskukseen (puh. 02 621 1500). Jätteiden polttaminen on aina kiellettyä.

Risujen polttamista tulee välttää pimeään aikaan erheellisten ilmoitusten välttämiseksi. Polttaminen tulee tapahtua valvotusti ja paikalla tulee olla aina asianmukainen alkusammutuskalusto. Etäisyys rakennuksiin tulee olla riittävän pitkä.

Satakunnan pelastuslaitos toivoo, että alueen kansalaiset malttaisivat pitää tulitikut taskuissaan ruohikko- ja metsäpalovaroituksen ollessa voimassa. Pelastuslaitoksen mukaan tarkasteltuna ajanjaksona lähes kaikki maastopalot olisivat olleet vältettävissä lakia noudattamalla.