4H-nuorten säkkikeräys käynnistyy jälleen

Suomen 4H-liitto, Finlands svenska 4H ja paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät jälleen Reilu Teko -säkkikeräyksen.

Reilu Teko -keräykseen otetaan Yaran lannoitesäkit, lannoitelavojen suojahuput sekä Hankkijan, K-maatalouden, Raisioagron ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit.

Viljelijät tuovat tyhjät maksutta säkit 4H-yhdistysten keräyspisteisiin. Lajittelun ja pakkaamisen hoitavat 4H-nuoret, Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä hyötykäyttöön

Rauman seudun 4H-yhdistyksellä on kolme pistettä, Kollassa Nihattulantiellä, Lapin Pietilänkujalla sekä Kodisjoella Lapintiellä Hyörtin suulin tausta. Kaksi ensimmäistä pistettä on avoinna 29.6. asti, viimeinen 30.6.

Eurajoella säkkejä voi viedä Kangasnummentielle entisen kunnan varaston luo kesäkuun loppuun asti.

Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys odottaa säkkejä Laitilan Samppanummentien varrelle olevalle VPK:n harjoituskentälle 10.7. mennessä.

Luvialla keräyspiste sijaitsee Käenpesän suulin edustalla kesäkuun loppuun.

Köyliössä on keräyspiste Luvalahdentiellä jätekeskuksessa, jonne voi säkkejä viedä kesäkuun loppuun aukioloaikoina. Taustalla ovat Säkylän ja Euran 4H-yhdistykset.

Uudenkaupungin-Kalannin 4H-yhdistys toivoo säkkejä Urheilutien varrella, Kalannin koulun takana mäen päällä olevan kentän takaosaan 10.7. mennessä.

Viime vuonna talteen saatiin noin kaksi kolmasosaa maatiloille toimitetuista säkeistä.