Äänikysely heinäkuussa Satakuntaliiton nettisivuilla

Satakuntaliitto haastaa satakuntalaisia tai Satakunnassa vierailevia kuuntelemaan ympärillään olevia ääniä ja kertomaan niiden merkityksestä heinäkuun aikana.

Kuuntele ääniä ympärilläsi. Valitse kuuntelupaikka vapaasti joko ulkoa tai sisältä. Pääasia on, että kiinnität hetken huomiota ympärilläsi oleviin ääniin. Pohdi samalla mitä ne kertovat Sinulle ympäristöstäsi ja mitä itse ajattelet esimerkiksi äänien miellyttävyydestä.

Kerro kuulemistasi äänistä ja niiden merkityksistä Sinulle itsellesi pienimuotoisessa kyselyssä ja sijoita kuuntelupaikka myös kartalle Satakuntaliiton nettisivulla. Kuuntelukohteet voivat olla asuinalueellasi tai missä tahansa Satakunnan alueella. Myös kuunteluaika ja kesto ovat vapaasti valittavissa.