ÅF Pöyry esisuunnittelee Metsä Fibren Rauman mäntysahan

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre Oy on tehnyt sopimuksen ÅF Pöyryn kanssa Rauman sahan ja Kemin biotuotetehtaan esisuunnitteluista. Sopimus on allekirjoitettu maanantaina.

ÅF Pöyry toimittaa Metsä Fibrelle konsulttipalvelut hankesuunnittelujen ajaksi. Hankesuunnitteluprojektit sisältävät lisäksi muiden muassa YVA- ja ympäristölupaprosessit, päälaitesopimukset ja investointiesitykset.

Tavoitteena on luoda edellytykset investointipäätöksille. Kemin biotuotetehtaan osalta investointipäätös tehdään aikaisintaan kesällä 2020 ja Rauman sahan osalta alkuvuodesta 2020.

Rauman mäntysahan investoinnin arvo olisi noin 200 miljoonaa euroa ja vuosituotanto noin 750 000 kuutiometriä. Sahalinjan uuden teknologian ja datan hyödyntämisen taso tekisi siitä tehokkaan laitoksen alallaan.

Saha työllistäisi suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 500 henkilöä.