
Katu- ja vesihuoltotyöt välillä Alfredinkatu-Hankkarintie on saatu päätökseen. Aittakarinkatu avataan liikenteelle maanantaina 26. syyskuuta, Rauman kaupunki tiedottaa.
Eteläreunan kevyen liikenteen väylä ja linja-autopysäkki otetaan kuitenkin käyttöön vasta, kun Karin kampus valmistuu.
– Tästä syystä kyseisen katuosuuden poikittaiset suojatiet eivät ole vielä käytössä, eikä suojateiden liikennemerkkejä ole asennettu paikoilleen. Kampuksen edustan kiveys- ja asfaltointityöt tehdään rakennuksen valmistuttua, rakennuttajainsinööri Leena Ruusu-Viitanen kertoo.
Katu- ja vesihuoltotöitä jatketaan parhaillaan Sahankadulla paloaseman kohdalla. Sahankadun osuus saneerataan kokonaisuudessaan Nortamonkadulle asti. Työt jatkuvat talveen saakka.
Urakka valmistuu lokakuussa 2023
Vesihuoltolinjoja ja katurakenteita saneerataan ensi vuonna Alfredinkadulla välillä Aittakarinkatu-Sahankatu ja Karisuonkadun liittymäosuudella Alfredinkadulle.
– Hankkarintien rampin, Hankkarintien ja Sahankadun välisen ajoyhteyden rakentaminen alkaa, kun pelastuslaitoksen toiminta Sahankadun tiloissa päättyy, Ruusu-Viitanen sanoo.
Urakan yhteydessä rakennetaan myös kampuksen alueen valaistusta, operaattoriputkituksia, kaapelointeja, kaukolämpöä sekä tehdään uusia pintarakenteita ja istutuksia.
Liikennejärjestelyt muuttuvat alueella työn edetessä, ja niistä tiedotetaan erikseen.
Karin kampuksen katu- ja vesihuoltourakka valmistuu lokakuussa 2023. Urakoitsijana toimii Maarakennus Jalonen Oy.
Uutista päivitetty kello 16.27: vaihdettu uusi kuva.