Ajatus RMJ:n paluusta on alkanut kyteä Räsäsen mielessä

Vaikka Riku Räsänen lomaileekin parhaillaan Thaimaassa, ovat hänen ajatuksensa lipuneet menneinä vuosina Otanlahdessa järjestettyyn Raumanmeren juhannukseen. Ja nämä ajatukset ovat olleet lämpöisiä.

Festivaalin alkuperäinen luoja ja promoottori Räsänen on alkanut jälleen pohtia tapahtuman järjestämisen mahdollisuutta.

– Se on jo eteenpäin asiassa, että mulla on hieman into heräillyt. Eli kun on vähän kuin taiteilija ja kyllästyy samoihin artisteihin ja yleisön tekstiviestipalstan mussutuksiin, niin siksi RMJ:n Sedu Koskiselle aikoinaan myin.

Facebookissa Räsänen on jo jakanut ja nostalgisoinut vanhoja RMJ-kuvia sekä perustanut tapahtumalle kokonaan uuden sivun, jonka tiedoissa lukee mystisesti: "Suomen parhaat bileet, RMJ tai virallisesti Raumanmeren juhannus järjestettiin Raumalla vuosina 1999–2007. Mitenkähän jatkossa tapahtuu?"

– Tää on nyt pallo kaupunkilaisille ja kaupungin johdolle. Eli juhlat saadaan jos tuki on takana, eikä jätetä mua yksin tulilinjalle, Räsänen lataa.

Kun vuodet ovat vierineet ja ajat muuttuneet, näkee Räsänen mahdollisuuden jälleen isompien Rauma-bileiden järjestämiseen.

– RMJ oli kovasti tykätty tilaisuus ja nyt kun aikaa edellisistä juhlista on kulunut, saattaisi olla hyvä aika tribuuttitapahtumalle. Vanhat asiakkaat pääsisivät muistelemaan menneitä ja nykynuoriso taas kokemaan millainen on legendaarinen RMJ-fiilis, hän sanoo.

Menneiden vuosien RMJ:n aiheuttamia haasteita Räsänen ei myöskään ole unohtanut.

– Jos jotain tehtäisiin, tarvitsisi miettiä miten olisi vähiten häiriöitä. Tapahtuman täytyisi olla hyvä juttu suurelle osalle, kuten Pori Jazz porilaisille tai Ruisrock turkulaisille.

Lue lisää lauantain Länsi-Suomesta.