Allergia- ja astmaliitto haluaa selkeyttä allergiamerkintöihin

Tiedustelukierroksen perusteella raumalaisravintolat suosivat ruoka-allergeenien ilmoittamistapana gluteenittomasta, laktoosittomasta ja vähälaktoosittomasta annoksesta kertovia kirjainlyhenteitä.

Huhtikuussa voimaan astuneen asetuksen mukaan kuluttajalle on kerrottava Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran listaamista allergisoivista ruoka-aineita sisältävistä tuotteista joko kirjallisesti tai suullisesti.

Moni on päätynyt hoitamaan allergeeneihin liittyvän ilmoitusvelvollisuuden pelkällä allergeeneistä varoittavalla A-merkinnällä ja pyynnöllä kysyä lisätietoja henkilökunnalta.

Allergia- ja astmaliitto allergianeuvoja Marjo Tähtinen kannustaa alan toimijoita täydellisiin ruoka-ainemerkintöihin monestakin syystä.

Esimerkiksi ruuhkaisessa työpaikkaruokalassa lisätietojen selvittely voi olla hankalaa, joten selkeät merkinnät helpottavat annoksen sopivuuden varmistamista. Osa asiakkaista voi taas kokea tarkempien tietojen kysymisen vaivaannuttavana.

Lue lisää huomisesta Länsi-Suomesta.