Allergia- ja astmaliitto: Kutiseeko? Rasvaa, älä raavi!

Hyönteisten pistot, hikoilu ja kuiva iho kutiavat.  Allergia- ja astmaliiton mukaan ihon kutina on erittäin tavallista ja siihen on monia eri syitä. Yleisyydestään huolimatta vaivaan ei ole tarjolla täsmälääkettä, vaan sitä hoidetaan perus- ja lääkevoiteilla.

- Kutinan aiheuttaja on hyvä tutkia. Lääkärissä käynti on tarpeen, jos rasvaus kahdesti päivässä ei riitä. Tilapäinen kutina hoidetaan kotikonstein, mutta esimerkiksi atooppisen ihottuman kutinaan on tarjolla vahvempia, lääkärin määräämiä lääkevoiteita, kertoo allergianeuvoja, koulutuspäällikkö Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta.

- Selvitä mahdollista kutinan lähdettä jo ennen lääkärissä käyntiä. Kutina voi johtua mm. vääristä peseytymistottumuksista, pyykkikoneen heikosta huuhtelusta tai karheasta vaatekuidusta. Taustalla voi olla myös kosmetiikan aiheuttama allergia, Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta ohjeistaa.

Allergia- ja astmaliiton mukaan kylmä kääre ja apteekista saatava kortisonivoide auttavat esimerkiksi pistiäisen aiheuttamaan paikalliseen kutinaan.

Kuivaa ihoa hoidetaan säännöllisellä rasvauksella. Peseytyminen ja rasvaus heti liikunnan jälkeen ennaltaehkäisee hikoilun aiheuttamaa kutinaa.

- Raapiminen tuntuu hyvältä, mutta se voi johtaa ihon rikkoutumiseen ja tulehtumiseen. Usein kuumalla tai kylmällä vedellä suihkuttelu helpottaa. Toisaalta kuuma vesi kuivattaa ihoa. Käytä saippuan sijasta perusvoidetta. Voitele ihosi kosteana. Älä hankaa, vaan taputtele kevyesti, Anne Vuorenmaa Allergia- ja astmaliitosta neuvoo.