Aluevaaleissa äänestetään tammikuussa – Kodisjoellekin yksi ennakkoäänestyspäivä

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23. tammikuuta 2022.

Marketit toimivat jälleen ennakkoäänestyspaikkoina ensi vuoden tammikuussa, jolloin Suomi äänestää aluevaaleissa. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Ensi tammikuun aluevaalien vaalipäivänä äänestetään Raumalla enää seitsemässä paikassa. Pois on jäänyt Kodisjoen äänestyspaikka, joka oli viimeistä kertaa käytössä tämän vuoden kuntavaaleissa.

Kodisjoelle tulee kuitenkin tarjolle ennakkoäänestys yhden päivän ajaksi. Alun perin ennakkoäänestystä ei pitänyt olla ollenkaan, mutta kaupunginhallitus linjasi toisin.

Kodisjoen kirjastolla voi ensi vuoden aluevaaleissa äänestää ennakkoon tiistaina 18. tammikuuta. Äänestysaika on kello 10–18. Kyse on aluevaalien ennakkoäänestyksen viimeisestä päivästä.

Rauman keskustassa puolestaan ennakkoäänestyspiste muuttaa kaupungintalolta pääkirjastolle.

Kirjastossa arvioidaan käyvän luonnostaan enemmän ihmisiä kuin kaupungintalolla. Lisäksi kirjaston aula on avara ja esteetön tila.

Loput ennakkoäänestyspaikat ovat kauppakeskukset Citymarket, Pick n Pay ja Prisma sekä Lapin liikuntahalli.

Lapissa ennakkoäänestystilana on liikuntahallin eteisaula, joten äänestys ei estä hallin käyttöä.

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23. tammikuuta 2022. Ennakkoäänestys on kotimaassa 12.–18. tammikuuta 2022

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut