Amos Rexin ensinäyttely keräsi vajaa 270 000 kävijää – Taloudelliset tappiot vain 2,5 miljoonaa euroa

Näin hurjaa suosiota emme osanneet ennakoida. Toivoimme tietysti, että ihmiset löytäisivät museoon, mutta emme millään osanneet odottaa, että meillä olisi ollut sellaisia jonoja päivästä toiseen, museonjohtaja Kai Kartio sanoo.

| Päivitetty

Helsingissä uuden Amos Rex -taidemuseon ensinäyttely keräsi 268 000 kävijää reilun neljän kuukauden aikana, museosta kerrotaan. Kävijämäärä ylitti kaikki odotukset.

– Näin hurjaa suosiota emme osanneet ennakoida. Toivoimme tietysti, että ihmiset löytäisivät museoon, mutta emme millään osanneet odottaa, että meillä olisi ollut sellaisia jonoja päivästä toiseen, museonjohtaja Kai Kartio sanoo.

Japanilaisen teamLab-taiteilijakollektiivin Massless-näyttelyn ovet olivat tänään avoinna viimeistä päivää. Näyttelyn suosio on näkynyt useana päivänä pitkänä sisäänpyrkijöiden jonona Helsingin ydinkeskustassa.

Kartio kertoo, että viime vuodelta museon budjetti jää tappiolliseksi noin 2,5 miljoonaa euroa, mikä on kuitenkin reilu puoli miljoonaa euroa ennakoitua vähemmän. Yksittäisen näyttelyn osalta rahamääriä ei kerrota sopimussyistä.

– Taidemuseotoimintahan on sellaista, että tulosta on aika mahdotonta saada ihan plussan puolelle, Kartio sanoo.

Seuraava näyttely aukeaa helmikuussa, jolloin museo esittelee piipuistaan ja knalleistaan tunnetun belgialaisen surrealistin Rene Magritten teoksia. Näyttely aukeaa yleisölle 8. helmikuuta. Maaliskuussa rinnalle aukeaa teoksissaan valoa ja liikettä yhdistelevän Studio Driftin näyttely.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut