Ampumavälikohtaus Turussa keskiviikkoiltana – viisi otettu kiinni

Turun Pernossa sattui ampumavälikohtaus keskiviikkoiltana puoli yhdeksän jälkeen. Paikalle lähti useita poliisipartioita.

Kyseessä oli ulkomaalaistaustaisten miesten välienselvittely, joka oli kärjistynyt siihen, että käsiaseella oli ammuttu laukauksia.

Poliisin tietojen mukaan kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa. Kiinniotettuja on viisi.

Poliisi teki illan ja yön aikana kotietsintöjä sekä teknistä tutkintaa tapahtumapaikalla. Torstaina päivällä jatkuneiden tutkintatoimien jälkeen on otettu kiinni myös kuudes ulkomaalaistaustainen mies. Asian esitutkinta on alkuvaiheessaan eikä poliisi voi tässä vaiheessa tiedottaa asiasta enempää.

Asiaa tutkitaan alustavasti ampuma-aserikoksena sekä vaaran aiheuttamisena.

Juttua päivitetty klo 15.48. Lisätty kuudes kiinniotto.