Apetit kampesi voitolle – hernettä menisi vientiin enemmänkin

Apetit siirsi huhtikuulle ilmoitetun varsinaisen yhtiökokyksensa toukokuun lopulle. Hallitus esittää, että tilikaudelta osinkoa maksetaan 50 senttiä osakkeelta. Se on viisi senttiä enemmän kuin vuodelta 2019.

| Päivitetty

Pitkään talousvaikeuksissa ollut Apetit kampesi viime vuonna voitolle. Jatkuvien toimintojen 293 miljoonan euron liikevaihdosta liikevoittoa jäi vain vajaat 4 miljoonaa euroa.

Pienikin voitto on kuitenkin paljon parempi tulos kuin edellisvuoden 5 miljoonan euron tappio.

– Kannattavuuden parantumista ovat pääosin tukeneet Apetit-brändituotteiden vahva kysyntä vähittäiskaupassa, tehokkuuden parantaminen omassa toiminnassamme varsinkin Säkylässä sekä kaupalliset onnistumiset niin kotimaassa kuin viennissä, tiivisti toimitusjohtaja Esa Mäki.

Ruotsi nousi viennin kärkeen

Pakasteiden myynti kasvoi vähittäiskaupassa ja viennissä, jonka arvo nousi yli 5 miljoonaan euroon. Pääkohteena on Ruotsi. Tärkeitä vientimaita ovat myös Italia ja Britannia.

Tulevan viljelykauden suunnittelu on parhaillaan täydessä vauhdissa.

– Tavoittelemme ennätyssatoa herneessä, sillä sen kysyntä vientimarkkinoilla jatkuu vahvana. Vientiä olisi ollut enemmänkin, jos olisimme yltäneet satotavoitteisiimme.

Osinkoa luvassa 50 senttiä osakkeelta

Apetit tutkii myös uusia viljelykasveja Räpin koetilalla. Esimerkkinä härkäpavun viljely jatkuu koetilalla välivuoden jälkeen.

– Sato jalostetaan tuotteiksi myöhemmin syksyllä, kertoi Mäki.

Apetit pyrkii kasvattamaan rypsin ja rapsin viljelypinta-alaa. Mahdollisuuksia lisää uusi rypsi-ingredientti.

Viljakaupassa Apetit teki viime vuonna tappiota.

Apetit siirsi huhtikuulle ilmoitetun varsinaisen yhtiökokyksensa toukokuun lopulle. Hallitus esittää, että tilikaudelta osinkoa maksetaan 50 senttiä osakkeelta. Se on viisi senttiä enemmän kuin vuodelta 2019.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut