Ari Jalonen johtaa Satakunnan kansanedustajien yhteistyöryhmää

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Jalonen valittiin satakuntalaisista kansanedustajista koostuvan yhteistyöryhmän puheenjohtajaksi vuoden 2015 loppuun asti. 

Satakuntaliitto kokosi Satakunnan kansanedustajat vaalikauden avaustilaisuuteen Helsinkiin tiistaina. 

Järjestäytymisessä päätettiin jatkaa entistä käytäntöä, jonka mukaan ryhmän puheenjohtajuus määräytyy vuosittain Satakunnan vaalipiirin puolueiden suuruusjärjestyksessä. 

Satakuntaliiton maakunta-asiamies Marika Luoma toimii ryhmän sihteerinä ja koordinoi kansanedustajien yhteisiä tilaisuuksia.

Tapaamisessa käytiin läpi Satakunnan tavoitteita tulevaan hallitusohjelmaan ja sitä seuraaviin eri alojen toimintasuunnitelmiin. 

Vilkasta keskustelua käytiin myös valmistelussa olevista rakenneuudistuksista ja mahdollisista uusista avauksista.