Arttu Tuominen ratkoo harrastuksenaan rikoksia

Arttu Tuomisen seuraava dekkari ilmestyy ensi syksynä. Edellinen, Murtumispiste (Myllylahti) ilmestyi viime vuonna. Kuva. Maarit Anttila

Kaksi rikosromaania julkaisseen porilaisen dekkarikirjailija Arttu Tuomisen tahti on ollut tiivis. Hänellä on optio neljän dekkarin sarjaan, josta viimeinen on tulossa ulos näillä näkymin 2018.

Kirjailijan seuraava romaani, Porin edustan merialueelle sijoittuva Silmätön on muokkausta vaille valmis ja sarjan viimeisenkin osan idea jo valmiina mielessä.

Silmättömässä kirjoittaja palaa tuttuun aiheeseen, ympäristörikokseen. Sitä käsitteli jo esikoinen, vuonna 2015 ilmestynyt Muistilabyrintti.

Dekkareissaan Tuominen pohtii yhteiskunnallisia kysymyksiä ja antaa tilaa myös ihmissuhteille.

Arttu Tuominen vierailee Rauman pääkirjastossa tiistaina 31.1 kello 17.30–19. Luentomaksu 6 e.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.