Arvio: OL3 :n viivästys on Satakunnalle taloudellinen jättipotti

Olkiluoto 3 -hankkeen ongelmat saattavat olla satakuntalaisyrityksille ja koko aluetaloudelle varsinainen jättipotti.

Rakentamisaikataulun venyminen tuo kansantaloustieteilijän arvion mukaan maakunnan talouteen jopa kahden miljardin euron lisäruiskeen verrattuna siihen, että voimala olisi valmistunut vuonna 2011.

Henkilötyövuosiakin Satakunta saa aikataulun vuoksi lisää jopa 20 000.

Vaikka kyseessä on karkea ja oletuksia sisältävä arvio, mistään tuulesta temmatusta arvauksesta ei ole kyse.

Lukemat perustuvat vuonna 2008 tehtyyn Turun yliopiston tutkimukseen, joka arvioi OL3-hankkeen alueellisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia.

Laskelmassa huomioitiin muun muassa Satakunnan aluetalouden rakenne ja voimalainvestoinnin jakautuminen eri toimialoille. Tutkimuksen laskentamalli antaa arvion myös välillisistä taloudellisista vaikutuksista.

Tutkimuksen tehnyt projektitutkija Ari Karppinen laski Länsi-Suomen pyynnöstä vaikutukset uusilla arvioilla voimalan valmistumisajasta ja investointisummasta.

Laskelman mukaan OL3:n valmistuminen vasta vuonna 2018 sekä investoinnin kasvu 7-11 miljardiin euroon toisi hankkeesta pelkästään Satakuntaan jopa 2,5 miljardin euron positiiviset talousvaikutukset.

Se on jopa kaksi miljardia enemmän kuin jos voimala olisi maksanut alle neljä miljardia euroa ja olisi valmistunut vuonna 2011.

Lue lisää tiistain Länsi-Suomesta.