OL3 verkkoon tasan viikon kuluttua – siirron syynä laitoksessa tapahtunut pikasulku

Pikasulkuun johtaneiden syiden korjaus on tehty ja laitos käy 25 prosentin teholla.

| Päivitetty

OL3 on määrä liittää valtakunnan sähköverkkoon viikon kuluttua. Kuva laitoksen laudutusveden purkupaikan edustalta Kaalonperästä.

Olkiluodon ydinvoimalan kolmosyksikkö (OL3) liitetään tuoreimman arvion mukaan valtakunnan sähköverkkoon tasan viikon kuluttua eli 27.1.

Tuolloin sähköä syntyy verkkoon noin 300 megawatin (MW) teholla, kun laitoksen täysi teho on noin 1 600 MW.

Teollisuuden Voiman (TVO) mukaan ennen varsinaista verkkoon liittämistä tehdään vielä kaksi lyhytaikaista tahdistusoperaatiota korkeintaan 50 MW:n teholla.

Höyrystin liian kuuma

Reaktori käynnistettiin joulukuussa. Tuolloin arvio verkkoon liittämisen päivämäärästä oli viisi päivää tämänhetkistä arviota aikaisempi eli 22.1.

Viivästyksen tärkein syy on ennakoimaton reaktoripikasulku viime viikon loppupuolella. Pikasulku johtaa reaktorin alasajoon, ja se on laitoksen turvajärjestelmien "reaktio" johonkin poikkeukselliseen tilanteeseen.

TVO:n mukaan nyt oli kyse yhden niin sanotun höyrystimen pintalämpötilasta, joka ylitti sille asetetun rajan.

Koekäytön aikana pikasulkuja testataan myös tarkoituksella.

Laitos käynnissä

Tapahtuman syyt on TVO:n mukaan selvitetty ja korjaukset tehty. 

– Laitos on käynnistetty ja on nyt 25 prosentin teholla, kertoo tuotantojohtaja Marjo Mustonen.

Hänen mukaansa reaktoripikasulku liittyi niin sanotun syöttöveden säätöihin. Korjauksia tehtiin pääasiassa automaatioon.

–. Työ ei sinänsä ole suuri, mutta teimme analyysejä muutosten tueksi. Varmistamme asiat huolella ennen kuin varsinaiset käyttöönottotestit jatkuvat.

Arvio täyden sähkötehon ensimmäisestä ajankohdasta ei ole juuri muuttunut. OL3:n ennakoidaan puskevan verkkoon 1 600 MW sähköä ensimmäisen kerran huhtikuun alkupäivinä. TVO arvioi kaupallisen sähköntuotannon alkavan 11. kesäkuuta.

Muokattu 21.1. klo 7.00: Lisätty tuoreet tiedot ja kommentit.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut