Asbestikartoitukset ja ilmamittaukset ovat lisääntyneet

Tehokuivauksen Joonas Kekki näyttää, että ennen vuotta 1994 rakennetuissa taloissa löytyy asbestia vaikkapa putkieristeistä. Kuva: Esa Urhonen

Asbestiin liittyvä uudistunut lainsäädäntö on astunut voimaan tämän vuoden alusta.

Taloyhtiöiden sekä osakkaiden kannalta tärkeimmät lakimuutokset liittyvät pakolliseen asbestikartoitukseen, purkutyöntekijän pätevyysvaatimuksiin sekä pakollisiin ilmannäytteenottamisiin.

Lain mukaan rakennushankkeen, johon voi sisältyä asbestipurkutöitä, yhteydessä on tehtävä asbestikartoitus.

– Meidän töissä lakimuutos on kyllä näkynyt lisääntyneenä työnä. Kartoituksia, ilmamittauksia ja neuvontaa on tehty entistä enemmän, kertoo Tehokuivauksen Joonas Kekki.

Kekki oli viime viikolla ottamassa asbestinäytteitä Tuulensuun alueen kerrostalojen kellareissa.

– Täällä on asbestia putkistojen sideaineen eristysmassassa.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.