Asukkaat pääsivät upouusiin vuokrakoteihinsa Papinpellossa – "En olisi uskonut", sanoo Kristiinankaupungista Raumalle muuttanut Veera Nortunen

Mangroven rakennuttama vuokrakerrostalo otti vastaan uudet asukkaat. Joukossa on niin opiskelijoita, lapsiperheitä kuin vanhempaakin väkeä.

Vilskettä riittää pihamaalla, kun viisikerroksisen kerrostalon kaikki 33 asuntoa täytetään samana päivänä. Turkulaisyritys Mangroven Papinpeltoon rakennuttama vuokrakerrostalo täyttyi tähän tapaan perjantaina.

Metsotie 3:n asunnoista kahdeksan on kolmioita, viisitoista kaksioita ja loput yksiöitä. Yhteen yksiöistä muutti uunituore raumalainen, Kristiinankaupungista opettajaksi opiskelemaan lähtenyt Veera Nortunen.

– Tuntuuhan se hyvältä. En olisi uskonut, että opiskelijana pääsee upouuteen asuntoon asumaan, Nortunen hehkuttaa.

Monenlaista asukasta

Opiskelijoita hakijoiden joukossa olikin runsaasti, mutta muunkinlaista väkeä taloon mahtuu, kertoo Mangroven toimitusjohtaja Antti Lundstedt.

– Saatiin aika monipuolinen asukaskattaus. On opiskelijoita, vanhempaa väkeä ja lapsiperheitäkin, Lundstedt sanoo.

Yksi lapsiperheistä on Eurajoelta muuttava Laakson perhe. Isä Teijo ja äiti Ritva toteavat, että harvoin tulee muutettua upouuteen asuntoon.

– Työmatkakin lyhenee aika reippaasti, kun tästä on vain kilometri töihin, toteaa Teijo Laakso.

Lapset Lucas ja Aino-Maija pääsevät nauttimaan upouusista tiloista myös koulutiellä, sillä heitä kutsuu Pohjoiskehän koulu.

Lapsiperheiden palveluita onkin lähellä reippaasti, suitsuttaa Antti Lundstedt ja mainitsee liki vieressä sijaitsevat Pyynpään koulun ja Papinpellon vuoropäiväkodin.

60 prosenttia jo varattu

Papinpellon alue rakentuu pikkuhiljaa. Mangrove rakennutti kerrostalonsa noin vuodessa. Sen vieressä on Attendon senioritalo.

Tyhjiä tontteja on kuitenkin yhä useita. Yksi on varattuna Mangrovelle, ja yhtiö suunnittelee parhaillaan siihen rakennettavaa kerrostaloa.

– Siitä tulisi hieman matalampi kolmikerroksinen talo. Aikataulu riippuu siitä, mitä Ara sanoo rahoituksesta. Hakemus olisi tarkoitus jättää syyskuussa, Lundstedt valottaa.

Mangrove näyttää siis panostavan vahvasti Raumalle. Kanalinrantaan vanhan Teboilin paikalle kohoaa Kompassiksi nimetty kerrostalo. Sen asunnot taas tulevat myyntiin.

– Niistäkin asunnoista yli 60 prosenttia on jo varattu, joten hyvältä näyttää, Lundstedt paljastaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut