Asunnottomien yötä vietetään taas Raumalla

YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10 vietetään jälleen Asunnottomien yötä. Raumalla tapahtumapaikkana on Toivontalon sisäpiha, Lyseokatu 7.

Kello 19 alkavaan ohjelmalliseen tilaisuuteen voi tuoda itselle tarpeettomaksi käyneitä lämpimiä, hyväkuntoisia vaatteita eteenpäin lahjoitettavaksi.

Asunnottomien yö -tapahtumalla halutaan osoittaa kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka joutuvat elämään ilman asuntoa.

Asunnottomuus voi tarkoittaa kadulla elämistä tai kavereiden luona kiertelyä, asumista kodittomien asuntolassa tai hätämajoituksessa. 

Vankiloissa, päihdehuollon laitoksissa ja psykiatrisissa sairaaloissa elää ihmisiä, joilla ei ole tietoa asuinpaikasta laitosjakson jälkeen.

ARAn asuntomarkkinakyselyn mukaan vuoden 2013 lopussa Suomessa oli 7 500 yksinäistä asunnotonta ja 420 perhettä.  

Raumalla ei ole tilastoitu asunnottomien määrää, mutta se on ollut tasaisesti laskussa vuosien ajan.

Tänä vuonna virallisia asunnottomia on yksi. Kaupungin kohentunut asuntotilanne on vaikuttanut siihen, että heikossa asuntomarkkinatilanteessa oleva saa myös asunnon. 

- Kaupungin mielenterveys – ja päihdestrategian tavoitteena on, ettei meillä ole yhtään asunnotonta, toteaa Rauman Seudun Katulähetyksen päivätoiminta- ja tukiasumisyksikön vastaava Minna Wahlman.