Asuntolainoja kysytään taas Rauman seudulla

Asuntolainojen kysyntä on selkeästi piristynyt Rauman seudulla viime vuoteen verrattuna.

Viitekorot ovat olleet jo pitkään alhaisella tasolla, mikä on osaltaan lisännyt asuntolainojen kysyntää. Esimerkiksi 12 kuukauden euribor oli maanantaina hieman nollan alapuolella, mikä tarkoittaa käytännössä, että lainanottaja maksaa pelkkää pankin marginaalia.

Nordea-pankin Lounais-Suomen alueen varajohtajan Ilkka Saaren mukaan perimmäistä syytä asuntolainamarkkinoiden piristymiseen on haettava muualta kuin korkotasosta. Hän toteaa, että uudisrakentaminen laukaisee usein lainojen kysynnän.

– Varttunut väki muuttaa uusiin kerrostaloihin ja myy omakotitalonsa tai isomman rivitaloasuntonsa pois. Kohtuuhintaisista perheasunnoista on ollut patoutunutta kysyntää, ja niiden hankintaan tarvitaan yleensä pankkia.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.