Auto ajautui liukkaalla tiellä katolleen ojaan Säkylässä

Henkilöauto ajautui ulos tieltä ja kellahti katolleen ojaan torstaina iltapäivällä kello 15 aikoihin Säkylässä.

Naiskuljettajan ohjaama auto lähti käsistä liukkaalla tiellä. Tapaus sattui Lännen Tehtaiden luona, noin 100 metriä Euran suuntaan. Nainen oli autossa yksin.

Pelastuslaitos kävi hoitamassa auton pois onnettomuuspaikalta. Kuljettaja valitteli niskaansa, joten hänet vietiin terveyskeskukseen tarkistettavaksi.

Viranomaisten tietoon on tullut muitakin ulosajoja Satakunnassa, sillä tien pinnat ovat lämpötilanvaihtelun takia paikoin erittäin liukkaat. Ulosajot eivät ole toistaiseksi vaatineet suurempia henkilövahinkoja.