Autoharrastajan navettarakennus tuhoutui täysin tulipalossa U:gissa – liekit veivät samalla 13 autoa

Uusikaupunkilainen autoharrastaja lähti torstaiaamulla noin 6.30 autotehtaalle töihin. Kului puolisen tuntia, kun pelastuslaitos sai ilmoituksen pihan navettarakennuksessa lyövistä liekeistä.

Kun pelastuslaitos pääsi perille Kytämäentille, noin 200-neliöinen navettarakennus oli täyden palon vaiheessa. Eläimiä navettarakennuksessa ei ollut, vaan rakennus on toiminut erilaisten autojen säilytys- ja korjaustilana. Kahdessa kerroksessa säilytettiin kaikkiaan kolmeatoista autoa.

Navettarakennuksen kyljessä oli vielä erillinen katosrakennus, joka sekin tuhoutui palossa.

– Ulkoapäin lukossa olleet ovet antoivat meille vahvan signaalin siitä, ettei sisällä ollut ihmisiä. Säilössä ollut materia oli rakenteiden ohella sellaisessa palon vaiheessa, ettei sisälle ollut enää turvallista mennä, päivystävä palomestari Markus Rostedt kuvailee.

Palavan rakennuksen katto romahtikin nopeasti ja pelastuslaitokselle jäi tehtäväksi seinien kaataminen kaivinkoneella sekä kohteen huolellinen sammuttaminen.

– Palavan rakennuksen läheisyydessä oli myös kaksi muuta rakennusta, joita meidän piti aluksi suojella. Palo ei kuitenkaan levinnyt näihin rakennuksiin, Rostedt kuvailee.

Palon syttymissyy on tässä kohtaa hämärän peitossa. Omistajan mukaan rakennuksessa ei oltu tehty vastikään mitään töitä, joista olisi voinut lähteä kipinää ja sähköäkin nyt tuhoutuneessa rakennuksessa oli vähän.