AutoPalin keskittyy jatkossa neljän automerkin myyntiin

AutoPalin keskittyy jatkossa neljän automerkin myyntiin Porin ja Rauman liikkeissään. Molemmissa kaupungeissa ovat jatkossa edustettuina Volvo, Nissan, Opel ja Peugeot. Tavoitteena on vahvistaa entisestään näiden automerkkien asemaa markkinoilla. Toimitusjohtaja Petri Arvon mukaan tavoite toteutuu keskittymällä ja erikoistumalla harvempiin merkkeihin.

– Autokaupan yleinen ryhmäpoikkeusasetus muutti jälleenmyyjien pelikenttää Euroopassa viime vuoden kesäkuusta alkaen. Kahdeksalla automerkillä jatkaminen olisi edellyttänyt AutoPalinilta lisäinvestointeja, joita ei tässä markkinatilanteessa ollut järkevää toteuttaa. Porissa tilamme olisivat vielä riittäneet, mutta Raumalle olisimme joutuneet investoimaan toimitilojen laajennukseen, Arvo toteaa.

Chevrolet myynti loppuu Euroopassa kokonaisuudessaan vuoden 2015 lopussa. AutoPalin lopettaa Chevrolet-myynnin jo tämän vuoden huhtikuussa. Chevroletin huoltoa jatketaan ja se tulee jatkumaan muuallakin Opel liikkeissä, jotka ovat jo aiemmin huoltaneet Chevroletia.

– Renaultin ja Dacian maahantuojan löydettyä merkeilleen uuden jälleenmyyjän Poriin, saatiin tavoiteltu muutos aikaan maahantuojan kanssa hyvässä hengessä ja nopeutetussa aikataulussa. Luovumme Renaultin ja Dacian myynnistä 31. maaliskuuta. Renault-Dacia merkkihuolto jatkuu Raumalla toistaiseksi ja Porissa vuoden loppuun asti, kommentoi Arvo.

Tehdyillä ratkaisuilla ei ole vaikutuksia Palin Oy:n henkilökunnan määrään.