Avi päätti Lounais-Suomen tapahtumarajoituksista: pysyvät lokakuussa ennallaan, kunnilla iso rooli tautiryppäiden hoitamisessa

Satakunnassa tilanne on huomattavasti rauhallisempi kuin esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Väki kuitenkin liikkuu maakunnasta maakuntaan, joten ohjeistuksia on yhä syytä noudattaa.

Tapahtumarajoitukset pysyvät Lounais-Suomessa lokakuussa samankaltaisina kuin syyskuussa. Yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia.

Asiasta kertoo tiedotteessaan Lounais-Suomen aluehallintovirasto eli avi.

Avi peräänkuuluttaa myös kuntien roolia äkillisten joukkoaltistumisten hoidossa. Kunnat voivat tarvittaessa tehdä tällaisissa tilanteissa tarkempia paikallisia rjaoituksia.

Yli 50 hengen tapahtumia voi siis lokakuussa järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa, jos järjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Turvallisuus varmistetaan noudattamalla THL:n ja OKM:n maanantaina päivitettyä ohjeistusta.

Avin mukaan tartuntatilanne Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa edellyttää hygienia- ja turvallisuusohjeiden noudattamista yhä. Avi kuitenkin toteaa, että tilanne Satakunnassa on ollut selkeästi Varsinais-Suomessa rauhallisempi.

–  Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella sairastuneista suuri osa on nuoria aikuisia: Syyskuussa 40 prosenttia oli 20–29-vuotiaita. Joukkoaltistumisia on elo-syyskuun aikana tapahtunut useita erityyppisissä tilanteissa, muun muassa opiskelijoiden ainejärjestöjen tapahtumissa sekä anniskeluravintoloissa. Näiden selvittely on sairaanhoitopiirin alueella vielä kesken, tiedotteessa todetaan.

Tartuntatilanen on kehittymässä epäsuotuisaan suuntaan niin Varsinais-Suomessa kuin Satakunnan naapurimaakunnassa Pirkanmaallakin. Koska väestö liikkuu maakuntien välillä, tilanne voi muuttua nopeasti, jos terveysturvallisuudesta ei huolehdita, avi muistuttaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut