Avoimet Puutarhat -tapahtumaa vietettiin myös Raumalla

Yli neljäsataa puutarhaa ympäri Suomen avasi sunnuntaina porttinsa kävijöille Avoimet Puutarhat -tapahtumassa. Tapahtuma järjestettiin nyt toista kertaa. Raumalta mukaan uskaltautui kaksi puutarhaa, Rauman Opettajakoulutuslaitoksen puutarha ja Sirkka Talvimon kodin puutarha Taka-alhossa.


– Olen Puutarhayhdistyksen jäsen ja koska mukaan haluttiin enemmän yksityisten kotien puutarhoja ajattelin, että oma esimerkkini innostaisi muita, Talvimo kertoo.


Niin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt, sillä Taka-alhon puutarhan lisäksi yksityisiä puutarhoja ei Raumalta tapahtumaan osallistunut. Ehkä ensi vuonna.

Lue lisää maanantain Länsi-Suomesta