Avustuskassille olisi yhä enemmän ottajia

Avun tarvitsijoiden määrä on viime vuosina kasvanut, joten diakoniatoimistonkin on Raumalla pitänyt tiukentaa perusteitaan, joiden mukaan se jakaa joulun alla avustuskasseja vähäosaisille.

– Avun tarvitsijoiden määrä on parin viime vuoden aikana vain kasvanut. Tänä vuonna olemme koonneet yhteensä 50 avustuskassia, jotka jaetaan jätettyjen kriisirahahakemusten perusteella, diakonissa Milla Aalto-Vainio kertoo.

Kriisirahahakemukseen pitää liittää perustelut avustuksen hakemiselle ja hakijalle tehdään myös talousselvitys.

– Me emme jaa avustuskasseja vain sen perusteella, että nyt on joulu, Aalto-Vainio lisää.

– Hakijan pitää myös olla hakenut toimeentulotukea, mikä on yhteiskunnan ensisijainen tukimuoto. Sen jälkeen on vasta diakoniatoimiston tuen hakemisen vuoro, diakonissa Satu Salla sanoo.

Tavaroina ja ruokatarvikkeina jaettava avustuskassi on hyvä vaihtoehto, sillä joillain avustuksen saajilla on vaikeuksia käyttää rahaa tai kauppareissun tekeminen voi olla isokin ponnistus.

Taloudellisen avun tarvitsijoiden joukossa on etenkin lapsiperheitä, sairaita ja yksin asuvia vähävaraisia ihmisiä.

– Joulu on ehdottomasti kiireisin sesonkimme, Salla sanoo.

Lue lisää tiistain Länsi-Suomesta.