Bingokupongit kaivettiin naftaliinista

Puheensorina häviää olemattomiin, kun bingokone alkaa pyöriä. Jokainen keskittyy täysin ympyröimään numeroita bingolapustaan.

– BINGO!

Huuto kajahtaa Hinnerjoen nuorisoseurantalon salissa ja jälleen on yksi tyytyväinen muutamaa kahvipakettia rikkaampi.

Hinnerjoella bingottiin sunnuntaina nuorisoseuran 110. juhlavuoden kunniaksi. Bingo kuuluu nuorisoseuran lähihistoriaan olennaisesti, ja se oli myös taloudellisesti tärkeä elementti 1970–80-luvuilla. Tuolloin bingo järjestettiin yhteistyössä urheilun yleisseura Hinnerjoen Yrityksen kanssa joka tiistai-ilta.

– Viikoittainen bingo oli todella suosittu. Ihmisiä saapui linja-autolasteittain Laitilasta, Eurasta ja Raumalta, kertovat seuran nykyinen puheenjohtaja Niina Laihonen sekä 18 vuotta puheenjohtajana toiminut Seppo Salonen.

Edellisen kerran bingoiltiin 25 vuotta sitten. Nyt juhlavuonna seuran aktiivit päättivät yhdessä alkuperäisten bingojärjestäjien kanssa organisoida bingotapahtuman.

– Siivotessani kesällä nuorisoseurantalon vinttiä löysin kaksi pahvilaatikollista vanhoja bingokuponkeja. Olimme keskustelleet jo pitkään siitä, että pitäisi järjestää bingotapahtuma, sillä meillä on myös tallella vanha bingokone ja pallot. Nyt se sitten päätettiin toteuttaa, Laihonen kertoo.

Bingoa varten tarvittiin myös bingolupa poliisihallinnolta.

Vaikka seuran tarkoituksena ei olekaan järjestää bingoa viikoittain tai edes kuukausittain, on toista tapahtumaa jo kaavailtu kevääksi.