Biokaasu kiinnostaa, mutta jarruna on jakelu – Säkylässä kaavaillaan jopa tuotannon viisinkertaistamista

VSS Biopower visioi kaasun tarjoamista myös kotien lämmitykseen. Biokaasun sivutuotteena syntyy muun muassa rehua turkiseläimille, myöhemmin lemmikeillekin.

| Päivitetty

Sauli Jaakkolalla on käytössä jo toinen kaasuauto. Kokemukset ovat osoittaneet kaasuautoilun hyvät ja huonommat puolet, mutta Jaakkola on valintaansa tyytyväinen.

Keltaisessa hallissa haiskahtaa tulevaisuus. Se ei ole ihme, sillä Säkylässä toimiva VSS Biopower käsittelee eloperäisiä sivujakeita ja mädättää niistä biokaasua. On silkka mahdottomuus tehdä se täysin hajuttomasti. Biokaasulaitoksen pihassa seisoo tankkausasema, josta kaasuautoihin voi tankata biometaania. Sitä saadaan, kun laitoksen biokaasusta pestään hiilidioksidi pois.

Asema aukesi viime keväänä, kun yhtiö pääsi pitkän ja kivisen tien maaliin. Nyt odotukset ovat korkealla.

– Laajennusajatuksissamme on jopa tuotannon viisinkertaistaminen, sanoo toimitusjohtaja Jari Sillanpää.

Eläinpuolella on ylitarjontaa

Biokaasua kuivamädätetään Säkylässä sekä kasvi- että eläinperäisistä raaka-aineista.

Laitoksen pihalla sijaitsevassa tankkausasemassa käyvät kaasuautot kulkevat polttoaineella, joka on tehty esimerkiksi paikallisten elintarviketehtaiden sivujakeista.

– Porkkanaa, perunaa, maissia, kaalia, juurikasmelassijätettä ja pesujätettä. Lisäksi viljelijöiltä tulleita, rikkoontuneita heinäpaaleja ja olkea, Sillanpää luettelee.

Eläinperäiset jakeet ovat puolestaan peräisin teurastamoilta ja lihanleikkaamoilta. Sillanpään mukaan raaka-aineesta on biokaasureaktorin kapasiteettiin nähden jopa ylitarjontaa.

– Eläinperäisten tuotteiden vastaanottoa on ollut pakko rajoittaa, Sillanpää harmittelee.

Koti lämpimäksi biokaasulla?

Yhdellä tankkausasemalla ei pitkälle pötkitä. VSS Biopower kaavaileekin kaasunjakelun laajentamista, ja siinä on kaksi linjaa: putki ja nesteytys.

Biokaasun jakeluputkea suunnitellaan sekä etelään Säkylän keskustan että luoteeseen Euran suuntaan. Kaasu tulisi tarjolle sekä teollisuudelle että kotitalouksille lämmityskäyttöön.

Toisin sanoen Pyhäjärviseudulla saattaa aueta mahdollisuus vaihtaa öljylämmitteisiä taloja ennen pitkää kaasulämmitteisiksi. Ellei biokaasu riitä, verkostoon voitaisiin syöttää maakaasua.

– Eteläinen haara lähtee todennäköisesti liikkeelle alkuvuoden aikana, Sillanpää arvioi.

VSS Biopowerin tuotantolaitos sijaitsee Säkylän elintarviketeollisuuden naapurissa.

Nesteytysneuvotteluja tulossa

Biometaanin nesteytys on edellytys liikennekaasun jakelulle lähiseutua kauemmas. Kun kaasu nesteytetään korkeassa paineessa, sitä mahtuu samaan tilaan paljon enemmän kuin niin sanottuna konttikaasuna.

– Konttikaasun kuljetus vaatii suhteellisesti niin suurta energiamäärää, että sitä on aika kannattamatonta lähteä viemään toiselle puolelle Suomea. Jakeluverkon on oltava suunnilleen Pori-Rauma-Laitila -alueella.

Sillanpään mukaan neuvottelut nesteytyksestä ovat alkamassa yhteistyökumppanien kanssa. Tämä on samalla pullonkaula, joka ratkaisee mahdolisten biokaasun tuotannossa käytettävien lisäreaktorien rakentamisen Säkylän-laitokselle.

Rehua turkiseläimille ja lemmikeille

Yhtiötasolla oleellinen osa pakettia on kaikkien kaasuntuotannon jäämien hyödyntäminen.

Kuiva-aineksesta tehdään maanparannusainetta ja nesteistä typpilannoitetta.

Lähiaikoina eläinperäisiä jakeita ryhdytään jalostamaan Säkylässä erikseen turkiseläinten sekä myöhemmin mahdollisesti myös lemmikkieläinten rehuraaka-aineeksi.

Rasva puolestaan myydään jo nyt biodieselin valmistukseen, Sillanpään sanoin "isoille toimijoille".

– Kun kaikki tuotteet pystytään hyödyntämään ja käytössä ovat sekä jakeluputket että nesteytys, alkaa laitos olla myös taloudellisesti kestävän kehityksen mukainen, summaa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi.

Kiinnostusta kyllä on

Miten asiat etenevät, on Sillanpään mukaan osittain "herran hallussa".

Kysyntää kyllä on – ainakin teoriassa. Biokaasusta toivotaan merkittävää apua ilmastotavoitteiden saavuttamiseen.

– Teollisuus on kiinnostunut biopolttoaineista. Ja on hieno asia, että tankkausasemilla biokaasu on nyt halvempaa kuin maakaasu.

Liikennepuolella edistystä on jarruttanut muna ja kana -ilmiö. Autoja ei hankita, koska tankkausasemia ei ole riittävän tiheässä. Ja niitä ei rakenneta, koska asiakkaita ei ole tarpeeksi.

– Suomessa on tällä hetkellä noin 15 000 kaasuautoa. Se ei ole paljon, sanoo Suomen Biokierto ja Biokaasu ry.:n toiminnajohtaja Anna Virolainen-Hynnä.

Toimitusjohtaja Jari Sillanpäällä on biokaasuyhtiölle isot kasvusuunnitelmat.

Jakeluvelvoitteeseen tammikuussa

Biokaasua tuotetaan valtakunnallisesti vajaan yhden terawattitunnin verran, kun tavoite on nelinkertainen jo vuonna 2030.

– Uskomme, että se tapahtuu, Virolainen-Hynnä sanoo.

Miten temppu tehdään, on toinen juttu.

Puheissa, suunnitelmissa ja käytössä on erilaisia investointi- ja hankintatukia sekä veroratkaisuja. Biokaasu tulee lisäksi mukaan liikennepolttoaineiden jakeluvelvoitteeseen ensi vuoden alussa.

Pian sen jälkeen on määrä julkistaa Suomen biotalousstrategia, jossa otetaan kantaa myös biokaasun tuotannon, jakelun ja käytön edistämiseen.

Lannan käyttö kasvamassa

Biokaasun tuottajien ja ympäristön näkökulmasta positiivista on se, että jo tällä hetkellä tieliikenteessä palaa enemmän bio- kuin maakaasua.

Virolainen-Hynnän mukaan valtaosa biokaasusta tuotetaan nykyisin yhdyskuntien biojätteistä ja -lietteistä. Lähitulevaisuuden kasvu pitäisi sen sijaan saada nimenomaan maatalouden sivuvirtojen hyödyntämisestä.

Säkylän-laitos on toisin sanoen poikkeus, josta pitäisi tulla sääntö – varsinkin, jos laajennussuunnitelmat toteutuvat. Valtakunnallisisssa biokaasun kasvuodotuksissa suuri rooli on lannalla, mutta nykyisellään VSS Biopower ei käytä sitä juurikaan.

Syyt ovat osittain teknisiä, osittain taloudellisia.

– Jatkossa lannan käyttöä tullaan todennäköisesti kasvattamaan, Sillanpää sanoo.

Raumalaiskysely: kaasuautopäätökset ovat tässä tilanteessa hankalia

Autonvaihtoa aprikoiva kuluttaja on vaikean valinnan edessä.

Biokaasun ohella fossiilittomaan polttoainepalettiin ovat tarjolla sähkö, biodiesel ja lähitulevaisuudessa myös vety. Kaikissa on omat etunsa ja puutteensa, jotka liittyvät esimerkiksi tekniikkaan, jakeluun ja kustannuksiin sekä myös ympäristövaikutuksiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut