Biolan Group investoi Euran tehtaan uudisosan rakentamiseen

Biolan on julkistanut 2,2 miljoonan euron investointiohjelman, jonka puitteissa muun muassa Euran tehtaalle rakennetaan 500 neliön kokoinen uudisosa.

Ohjelmaan sisältyy myös Biolanin tytäryhtiö Novarbo Oy:n tuotantolinjaston ja pakkaamon uudistus.

Rakennuslaajennukseen ja linjauudistukseen panostetaan yhteensä lähes 1,2 miljoonaa euroa.

Investoinnit nostavat tuottavuutta eivätkä aiheuta henkilöstövähennyksiä. Ohjelman eri osa-alueet valmistuvat vuoden 2016 aikana.

Biolanin uudistetun strategian tavoitteena on myös ympäristökuorman vähentäminen.

– Hyvinvoivan ympäristön suurin uhka ja haitta on ihminen. Tämä tunnistetaan myös uudessa hallitusohjelmassa, jossa kiertotalous on vahvasti mukana. Uudistettu strategiamme ei ole tippunut taivaasta tänne Euran pelloille. Puhtaamman ympäristön kysyntä on tunnistetusti olemassa. Biolanilla yksi keino vastata kysyntään on investointiohjelmamme, toimitusjohtaja Teppo Rantanen kertoo.