BMH toimittaa Helsingin Energialle pellettien käsittelyjärjestelmän

Helsingin Energia ja BMH Technology ovat allekirjoittaneet merkittävän kauppasopimuksen, jonka mukaan BMH toimittaa Helsingin Energian Salmisaaren voimalaitokselle puupellettien käsittelyjärjestelmän. 

Kokonaisarvoltaan 10 miljoonan euron kaupalla on merkittävä työllistävä vaikutus Rauman seudulla.

- Luonnollisesti kauppa työllistää meidän omia suunnittelijoitamme mutta se antaa työtä myös Hollming Worksin konepajoille sekä alihankkijoillemme, kertoo BMH Technologyn myyntijohtaja Peter Wallenius.

Vastaavia puupellettijärjestelmiä olemassa oleviin kivihiilikattiloihin BMH Technology on jo toimittanut esimerkiksi Englantiin, Tanskaan, Ruotsiin ja Puolaan. Biomassan poltto hiilipölykattiloissa onkin yleistynyt Euroopassa merkittävästi, koska ilmasto- ja energiadirektiivien uusiutuvan energian käytön lisäämisvelvoitteiden ohella hiilen verotus polttoaineena on noussut voimakkaasti.

Nyt Helsingin Energialle toteutettava projekti on Suomessa ensimmäinen, jossa puupellettiä tullaan merkittävissä määrin käyttämään pelkästään kivihiilelle suunnitellussa hiilipölykattilassa.

Uuden investoinnin ansiosta Helsingin Energia lisää uusiutuvan energian osuutta tuotannossaan, mikä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. 

Puupellettien käsittelyjärjestelmä otetaan käyttöön Salmisaaren voimalaitoksella loppuvuodesta 2014.