Borrelioosi oli yleinen tauti jo 50 vuotta sitten

Tuoreet tulokset osoittavat, että borrelioosille altistuneiden määrä oli huomattavasti suurempi 50 vuotta sitten verrattuna nykypäivään.

| Päivitetty

Puutiaisen välittämä infektiotauti Lymen borrelioosi on ollut Suomessa yleinen jo 50 vuotta sitten. Turun yliopiston tutkimusryhmä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa osoitti, että 1970-luvun taitteessa ihmiset olivat viisi kertaa altistuneempia borrelioosille kuin 2010-luvulla.

THL:n tilastoaineistojen perusteella Lymen borrelioosin ilmaantuvuus on viime vuosien aikana kasvanut ja maantieteellinen levinneisyys laajentunut.

Todennäköisesti borrelioosia on kuitenkin esiintynyt Suomessa vuosikymmeniä, mutta on ollut epäselvää, miten laajasti ja missä määrin tautia on historiallisesti esiintynyt.

Tuoreet tulokset osoittavat, että borrelioosille altistuneiden määrä oli huomattavasti suurempi 50 vuotta sitten verrattuna nykypäivään.

Bakteeriopin apulaisprofessori Jukka Hytösen tutkimusryhmä tutki yhteistyössä THL:n kanssa vuosien 1968–1972 aikana kerättyjä verinäytteitä.

Yhteensä 20 prosenttia näistä näytteistä sisälsi borreliabakteeria kohtaan muodostuneita vasta-aineita. Muutama vuosi sitten julkaistiin samankaltainen tutkimus, jossa käytettiin vuonna 2011 kerättyjä verinäytteitä. Näistä näytteistä vain 4 prosenttia sisälsi borreliavasta-aineita.

– Tutkimustulosten perusteella voimme sanoa, että 50 vuotta sitten borreliabakteerin aiheuttamat infektiot ovat olleet varsin yleisiä, ja taudin ilmaantuvuus on ollut paljon korkeampi kuin tänä päivänä, tohtorikoulutettava Julia Cuellar tutkimusryhmästä kertoo.

– Nykyään tauti osataan tunnistaa ja hoitaa, mikä osin selittää infektioiden vähenemisen, Cuellar jatkaa.

Altistuneita ympäri Suomea

Tutkimustulokset osoittivat myös, että Lymen borrelioosille altistuneita henkilöitä löytyi 50 vuotta sitten koko Suomesta. Eniten borreliavasta-aineita kantavia henkilöitä oli Etelä- ja Keski-Suomessa.

– 1970-luvun taitteessa Lymen borrelioosi oli vielä tuntematon infektiotauti. Mielenkiintoista oli, että tutkimushenkilöt, joilla oli borreliavasta-aineita, tunsivat itsensä vähemmän terveeksi kuin henkilöt, joilla vasta-aineita ei ollut. Tämä oireilu saattoi hyvinkin johtua käynnissä olevasta borrelioosi-infektiosta, Jukka Hytönen pohtii.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut