CT-Logistics Oy menossa Lakariin ensimmäisenä

Raumalaisesta CT-Logistics Oy:stä on tulossa Raumalle rakennettavan Lakarin logistiikka- ja yritysalueen ensimmäinen asukas.

Asia tuli julkiseksi, kun kaupunginhallitus hyväksyi aiesopimuksen yhtiön sijoittumisesta uudelle yritysalueelle. Sopimus koskee alueen ensimmäisen tontin varaamista ja rakentamista.

Tontti on kooltaan 6,7 hehtaaria, ja se on varattuna yhtiölle heinäkuun loppuun saakka.

Yhtiön on ennen varausajan päättymistä sitouduttava tontin vuokraamiseen.

Kaupunki on luvannut, että CT-Logistics Oy:lle luovutetaan ensimmäinen osio tontista elokuun alusta lähtien. Toinen tontinosa olisi käyttöönotettavissa aikaisintaan kaksi vuotta tästä eteenpäin. Lakarin alueen kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyi viime kuun loppupuolella.