Dannyn pitkän uran viimeinen konserttikiertue alkaa lokakuussa – Rauman konsertti on loppuunmyyty

Danny kertoo, että viimeisellä kiertueella tunnetuimmat hitit soitetaan mahdollisimman autenttisilla soundeilla juuri niin kuin ne aikoinaan levytettiin 1960-luvulla. Arkistokuva: Esa Urhonen

Legendaarinen Danny aloittaa uransa viimeisen konserttikiertueen lokakuussa.

– Sanotaan, että koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan, mutta kyllä tämä massiivinen kiertue jää urani viimeiseksi. Satunnaisista esiintymisistä en varmaankaan luovu koskaan, en ainakaan niin kauan kuin jalka nousee ja ääni kulkee, mutta laajat konserttikiertueet ovat tämän jälkeen minun kohdaltani ohi, Danny kertoo tiedotteessa.

Viimeinen ilta Dannyn seurassa -kiertue saapuu Rauma-saliin  perjantaina 16. marraskuuta. Konsertin liput ovat loppuunmyyty.

Kiertueen ennakkoliput ovat liikkuneet myös muissa kaupungeissa vilkkaasti. Kiertueelle on myyty jo nyt runsaat 12 000 lippua. Rauman lisäksi konsertti on loppuunmyyty Hyvinkäällä, Mikkelissä, Hämeenlinnassa, Järvenpäässä ja Oulussa.

– Olen saanut levyttää ja tehdä konserttikiertueita varsin menestyksellisesti peräti kuudella eri vuosikymmenellä, josta olen paitsi ylpeä, mutta myös onnellinen ja kiitollinen.

Kiertueella soittaa Petri Kokon Juhlaorkesteri. Konserteissa vierailee yllätysesiintyjinä Dannyn ystäviä ja kollegoita. Lavalle nousevat myös vuoden 2016 Tangokuningatar Erika Vikman ja kiertue-debyyttinsä tekevä nuori Jennika Vikman, jonka uusi single julkaistaan lokakuun alussa.

– Kiertueella kuullaan tunnetuimpia hittejä soitettuna mahdollisimman autenttisilla soundeilla juuri niin kuin ne aikoinaan levytettiin 1960-luvulla ja tietysti uusia, yllätyksellisiä kappaleita tämän kevään Vain elämää -ohjelmasarjasta traditionaalista rock’n’ roll -musiikkia unohtamatta, Danny jatkaa.

Konsertissa käydään myös läpi Dannyn pitkän uran kohokohtia ja rakkaimpia muistoja.

Lähialueella Danny esiintyy Huittisissa Risto Ryti -salissa perjantaina 2. marraskuuta, Turussa Logomossa lauantaina 8. joulukuuta ja Porin Promenadikeskuksessa sunnuntaina 9. joulukuuta.

Kiertue päättyy Helsingin jäähalliin perjantaina 18. tammikuuta.